Ford on löytänyt nerokkaan tavan käyttää uudelleen miljoonia muovipulloja. Jokaisessa yhtiön valmistaman Ford EcoSportin mattojen valmistukseen on käytetty 470 kertakäyttöistä muovista juomapulloa.

Ford EcoSportin vuonna 2012 tapahtuneen lanseerauksen jälkeen yli 650 miljoonaa puolen litran muovipulloa on saanut uuden elämän auton mattona. Mattoihin käytetyn muovin paino on arviolta 8.262 tonnia*. Jos käytetyt pullot laitettaisiin jonoon, ne riittäisivät kiertämään maapallon yli kaksi kertaa.**

Ford on tavoitellut kierrätettyjen materiaalien lisäämistä jo pitkään

Ford aloitti kierrätetyn muovin käytön Mondeossa yli 20 vuotta sitten, ja nykyään Ford kierrättää maailmanlaajuisesti 1,2 miljardia pulloa vuosittain.

“Kuluttajien tietoisuus pois heitetyn muovin aiheuttamasta vahingosta on kasvanut todella paljon – mutta meillä on jo pitkään ollut tavoitteena lisätä kierrätettyjen ja uusiutuvien materiaalien käyttöä jokaisessa autossa, jonka valmistamme,” sanoo Tony Weatherhead, Materials Engineer, Ford Motor Company.

Muovin käyttö matoissa vaatii ensin sekä pullojen että korkkien pilkkomista pieniksi hiutaleiksi. Tämän jälkeen hiutaleet kuumennetaan 260°C lämpötilaan ja sulatetaan ennenkuin niistä muotoillaan hiuksen vahvuista kuitua. Kuidut kehrätään langaksi kiertämällä useita kuituja yhteen – ja tästä materiaalista kudotaan matot. Keskimäärin Euroopassa kierrätetään vain 30 prosenttia muovijätteestä.***

Sekä Ford EcoSport ja Ford EcoBoost -moottorit valmistetaan Fordin tehtaalla Romanian Craiovassa.

# # #

* Muovipullojen paino on laskenut. Laskelmassa on käytetty 12,7 g/pullo ja 1.384.274 EcoSport-myyntiä globaalisti.

** 500 ml muovipullon korkeus on 20,32 cm. 415.282.200 x 20,32 = 84.385 km. Maapallon ympärysmitta on 40.075 km.

*** European Commission plastic waste strategy