Täysin uusi Renault Clio on, kuten tehdas sitä kuvaa, sekä Evolution että Revolution. Korin veistokselliset linjat on hiottu entistä kauniimmiksi ja vaikka uutuus on helposti tunnistettavissa Clioksi, kaikki on uutta. Sisätiloissa on tehty tekninen, laadullinen ja muotoilullinen vallankumous, jolla Clio nostetaan aivan uudelle tasolle.

Renault esitteli Clion vuonna 1990 ja se nousi nopeasti yhtiön eniten myydyksi malliksi maailmassa. Tähän mennessä tätä luokkansa ikonia on myyty jo 15 miljoonaa kappaletta. Clio on ranskalaisten ylivoimainen suosikki ja se on ollut myös luokkansa suosituin automalli Euroopassa vuodesta 2013 lähtien. Clion rekisteröinnit ovat lisääntyneet Euroopassa joka vuosi aina vuodesta 2012 vuoteen 2018.

Ikonin uusi sukupolvi jatkaa tarinaa

Uusi Clio on modernimpi ja voimakkaampi kuin edeltäjänsä, ja sen DNA perustuu lähes kolmenkymmenen vuoden menestystarinalle. Uuteen Clioon on koottu jokaisen aiemman neljän sukupolven suurimmat vahvuudet ja nyt aloitetaan uusi kappale menestyksen kirjaan.

Ensimmäisen Clio-sukupolven tapaan viidennen sukupolven Cliossa on kaikki mitä merkittävä auto tarvitsee. Samaan tapaan kuin vuonna 1990, uudessa Cliossa on teknologiaa, jota osataan odottaa vasta paljon suuremmista ja kalliimmista automalleista, kuten Meganesta ja Espacesta.

Toisesta Clio-sukupolvesta on omaksuttu suuret tilat ja mukavuus. Kolmas Clio-sukupolvi todisti, että pientenkin autojen laatu ja materiaalit voivat olla erittäin korkeatasoisia ja uusi Clio jatkaa tällä linjalla ylittäen odotukset.

Edelliseltä, neljänneltä Clio-sukupolvelta uusi Clio on perinyt huomiota herättävän kauniin muotoilun, joka on ollut inspiraation lähteenä koko Renault-mallistolle. Muotoilusta on tullut yksi Renaultin suurimmista valteista ja uusi Clio vain vahvistaa tätä ominaisuutta.

Viidennen sukupolven Clio on erittäin tärkeä meille, sillä se on luokkansa suosikki ja toiseksi eniten myyty automalli Euroopassa kaikki luokat mukaan lukien. Clio on ikoni, jossa voimme yhdistää kaikkien edellisten sukupolvien parhaat ominaisuudet. Clion neljännen sukupolven muotoilu ihastutti asiakkaitamme ja tekee niin edelleen. Sen takia päätimme pitää uuden Clion päälinjat ennallaan lisäten niihin raikkautta ja tyylikkyyttä. Sisätilat olemme suunnitelleet alusta alkaen uudelleen. Ne ovat merkittävä parannus aiempaan laadun, hienostuneisuuden ja tekniikan osalta. Esittelemme nyt kaikkien aikojen parhaan Clion.” Laurens van den Acker, muotoilujohtaja

Digitaalitekniikkaa ja korkeatasoista viimeistelyä

Laatu ja ergonomia nostettiin tärkeimmiksi asioiksi uuden Clion ohjaamon suunnittelussa. Hyvästä laadusta kertovat muun muassa kojelaudan, ovipaneeleiden ja keskikonsolin miellyttävät, pehmeät pinnat. Taitavalla sijoittelulla ohjaamoon on saatu lisää tilaa, vaikka autoon on integroitu runsaasti lisää tekniikkaa.

Cliossa on täysin uusi kuljettajakeskeinen ”Smart Cockpit”. Kojelaudan aaltomainen siluetti korostaa auton leveyttä. Näyttöruudut ovat luokan suurimmat, millä parannetaan ajokokemusta.

Ohjaamon keskipisteessä on peräti 9,3-tuumainen kosketusnäyttö, joka on kooltaan kaksinkertainen aiempaan 7-tuumaiseen verrattuna. Tyyliltään uusi näyttö on samanlainen kuin Espacessa ja se kasvattaa visuaalisesti kojelaudan kokoa. Kuljettajaa kohti käännetty näyttö yhdistää multimedian, navigaattorin ja tietoviihdejärjestelmän ja sen käyttö on hyvin helppoa.

Kaikissa Clioissa on digitaalinen mittaristo, joko 7- tai 10-tuumaisena ja sen voi muokata mieleisekseen. Suuremmassa mittaristossa on myös navigaattorin näyttö. Yhdistettynä 9,3-kosketusnäyttöön uusi Clio tarjoaa tässä autoluokassa ennen näkemättömän suuret näytöt.

Kojelauta on jaettu vaakatasossa kolmeen osaan, joista yläosa on pehmustettu. Keskiosan voi räätälöidä mieleisekseen ja käytännölliseen alaosaan kuuluu muun muassa hansikaslokero. Vaakasuoraa leveyttä korostetaan tuuletus- ja lämmitysjärjestelmän suulakkeilla. Kosketusnäytön alla on pianon koskettimia tyylittelevät kätevät katkaisimet sekä helppokäyttöiset ilmastointilaitteen säätimet.

Uuden Clion ohjaamon Smart Cockpit -ajatteluun kuuluu kiinteänä osana keskikonsoli, joka on sijoitettu tavallista korkeammalle. Vaihteenvalitsin on urheilullisen lyhyt ja sen liikkeet napakoita. Keskikonsolin ulkonäkö on mahdollista muuttaa sisustuksen tyylin mukaan. Säilytystilaa on runsaasti mukaan lukien älypuhelimen langaton latausalusta.

Istuimien suunnitteluun on paneuduttu erityisen huolella ja ne ovat samaa luokkaa kuin paljon suuremmissa ja ylellisemmissä autoissa. Pitkän istuinosan ansiosta reisitukea on tavallista enemmän. Lisäksi istuin antaa hyvän sivutuen. Etuistuinten takaosa on muotoiltu niin, että takana on paljon polvitilaa.

Jokainen uuden Clion omistaja voi korostaa omaa persoonallisuuttaan valitsemalla mieleisen monipuolisesta sisustuspakettien joukosta. Niillä voidaan muuttaa keskikonsolin, kojelaudan, ovipaneeleiden ja ohjauspyörän tyyliä ja väriä. Tarjolla on kahdeksan erilaista sisustuksen teemaa, minkä lisäksi saatavana on tunnelmavalaistus, jossa on kahdeksan eri väriä.

Kasvaneet tilat kompaktissa koossa

Vaikka uusi Clio on 14 mm lyhyempi kuin edeltäjänsä, tehokkaan tilankäytön ansiosta matkustajille ja tavaroille on enemmän tilaa kuin ennen. Tavaratila on peräti 391 litran kokoinen, ja matkustamossa on 26 litraa erilaista säilytystilaa. Kori on madaltunut 30 mm, millä on alennettu ilmanvastusta. Ylellisyyttä ovat muun muassa kaikissa malleissa vakiona olevat LED-ajovalot sekä kromatut sivuikkunoiden kehykset. 

Korissa noudatetaan pääpiirteissään samaa tyyliä kuin edellisen sukupolven tunteisiin vetoavassa muotoilussa, mutta sitä on kehitetty edelleen aiempaa tyylikkäämmäksi ja dynaamisemmaksi. Etusäleikkö on kasvanut ja etupuskuri on voimakkaamman näköinen korostaen keskellä olevaa jäähdytysaukkoa, jolla varmistetaan moottorin tehokas jäähdytys. Dynaaminen sivulinja on entistä tyylikkäämpi ja takaovien kahvat ovat edeltäjän tapaan piilotettu ikkunalinjaan takapilareihin.

Mallisarjan huipulla ovat urheilullisuutta korostava Clio R.S. Line sekä erityisen ylellinen Clio INITIALE PARIS.

Uusi Clio R.S. Line korvaa edellisen sukupolven GT-Linen. Uudella nimellä saadaan suora yhteys Renault Sportiin, joka on ollut hiomassa mallisarjan urheilullisimman vaihtoehdon ulkonäköä ja sisustusta. R.S. Linen erottaa muista uusista Clioista hunajakennomaisesta etusäleiköstä ja tätä versiota varten kehitetyistä 17-tuumaisista kevytmetallivanteista. Ohjaamossa on urheilulliset erityisen hyvän sivuttaistuen antavat etuistuimet ja kojelaudan viimeistelyssä käytetään hiilikuitukuvioa.

Uusi Clio tuo muissa Renault-malleissa käytettävän INITIALE PARIS -tason myös pikkuauton ostajien saataville. Uuden varustetason ylellisyyttä korostetaan korissa runsaalla kromin käytöllä, omilla vanteilla sekä INITIALE PARIS -merkeillä etulokasuojissa. Sisustukseen voi valita väriksi mustan tai hiekanharmaan, joka toistuu istuimien korkeatasoisessa nahkaverhoilussa sekä pehmustetussa ohjauspyörässä.

Renault esittelee viidennen sukupolven Clion Geneven autonäyttelyssä maaliskuun viidentenä päivänä. Suomen mallisto ja aikataulut vahvistuvat myöhemmin.