Kesällä suomalaiset liikkuvat paljon ja erilaisilla kulkupeleillä. Kun valoa on paljon eikä teillä liukasta, ainakaan niin kovin usein, tuntuvat olosuhteet turvallisilta. Kesäliikenteessä tapahtuu kuitenkin paljon onnettomuuksia. Taustalta erottuvat väsymys, alkoholi sekä herkkä kaasujalka. Liikenneturva korostaa, että turvallisuus myös kesäliikenteessä on lopulta pieniä valintoja. Kuten se turvavyön kiinnittäminen.
Väsymys, alkoholi ja kova kaasujalka kesäliikenteen kiusana

Joka neljäs vuoden 2017 tieliikennekuolemista tapahtui kesäkuukautena. Henkilövahingoista lähes joka kolmas osui suveen. Trendi on vastaava myös pidemmän aikavälin tarkastelulla. Kesäaikaan sattuu noin 30 prosenttia tieliikenteen henkilövahingoista. Osuus on pysynyt samana koko 2000-luvun ajan. Mitä kesällä oikein tapahtuu?

”Kesän onnettomuuksissa näkyvät ylinopeus, väsymys, kiinnittämätön turvavyö sekä alkoholi. Tai kaikkien näiden yhdistelmä. Syyt näkyvät etenkin nuorten onnettomuuksissa”, kertoo Liikenneturvan yhteyspäällikkö Tapio Heiskanen.

Kesän tilastoissa näkyy myös kaksipyöräisellä liikkuvien, kuten motoristien, mopoilijoiden ja pyöräilijöiden, määrän kasvu liikenteessä.

Nuorille sattuu kesäliikenteessä paljon onnettomuuksia

Kesä saa myös nuoret liikkeelle. Peräti kolmannes nuorten tieliikenteessä (link is external) tapahtuvista kuolemantapauksista sattuu kesäliikenteessä. Viikonloput – etenkin kesälauantait – ovat tilastojen mukaan tyypillistä aikaa nuorten liikenneonnettomuuksille.

”Kesän yöllinen ajelu päättyy usein ulosajoon, jota on voinut edeltää suurikin ylinopeus. Jos rajuun ulosajoon yhdistää vielä turvavöiden kiinnittämättömyyden, seuraukset ovat usein vakavat”, Heiskanen kuvailee. Valitettavan usein autossa on myös alkoholia.

”Itsensä kanssa olisi hyvä tehdä selväksi jo ennen kosteaa iltaa, että humalassa en aja, enkä nouse rattijuopon kyytiin, vaikka tämä olisi tutumpikin. Kuljettajan ei edes välttämättä tarvitse nauttia alkoholia itse. Kyytiläisten ryhmäpaine on vahva viejä ja voi saada ottamaan kärrystä kaikki irti. Eikä rytäkässä tule ajatelleeksi tarvitsevansa turvavyötäkään”, Heiskanen kuvailee ja painottaa, että matkustajien yllytykseen ei kannata lähteä mukaan, sillä kuljettaja on vastuussa myös kyytiläistensä turvallisuudesta.

Turvallisuus on lopulta pieniä valintoja. Kesäyö antaa monta asiaa anteeksi, mutta turvavyön käyttämättömyys ei ole näistä yksi.

Liikenneturvalta ajankohtaisia liikenneaiheita läpi kesän

Liikenneturva tilastoi, tutkii ja seuraa liikenneturvallisuuden kehitystä, liikenteen ilmiöitä, lainsäädäntöä ja yleistä keskustelua Suomesta ja maailmalta. Kesäkuukausina julkaistaan myös tuloksia tuoreista kyselyistämme ja lähetämme ajankohtaisia liikennevinkkejä.

Tutustu kesän tiedotuskalenteriimme tai tilaa tiedotteet suoraan omaan sähköpostiin osoitteesta www.liikenneturva.fi/tilaa. Haastateltavaa tai tilastotietoa kaipaavaa toimittajaa palvelee Liikenneturvan medianumero 020 7282 320 arkisin kello 8.15-16.00, heinäkuussa klo 8.15-15.00.

https://www.liikenneturva.fi/fi/ajankohtaista/tiedote/vasymys-alkoholi-ja-kova-kaasujalka-kesaliikenteen-kiusana