Unikie osti Neusoft Mobile Solutions Oy:n liiketoiminnan ja sai kaupan myötä vahvan jalansijan Euroopan autoteollisuuden markkinoista

Unikie ja Neusoft ovat tehneet yrityskaupan. Unikie on ostanut Neusoftin Suomen liiketoiminnan. Kaupan myötä Unikie vahvistaa autopuolen ohjelmistokehitysosaamistaan ja laajentaa uusien asiakkuuksien myötä kansainvälistä asemaansa autoteollisuudessa.

Vuonna 2015 perustettu Unikie on kasvanut nopeasti merkittäväksi ohjelmistokehitysyritykseksi Suomessa. Viime vuonna Unikie saavutti n. 9 miljoonan euron konserniliikevaihdon.

– Yrityskauppa tuo meille uusia autoteollisuuden asiakkuuksia sekä vahvistaa Unikien osaamispohjaa. Saamme myös loistavan mahdollisuuden maailmanlaajuiseen kehitysyhteistyöhön Neusoftin kumppanina, sanoo Unikien toimitusjohtaja Esko Mertsalmi.

Neusoft Mobile Solutionsin toimitusjohtaja Tommi Kinnunen näkee irtaantumisen emoyhtiöstä pelkästään positiivisena.

– Tämä on meille hieno mahdollisuus. Yrityksenä olemme olleet erittäin kansainvälinen, mutta samalla vahvasti paikallinen. Meillä on erittäin pätevä tiimi ja kasvuhalua, mutta emoyhtiön kyydissä emme ole päässeet kehittymään haluamallamme tavalla. Unikiessa saamme ketteryyttä päätöksentekoon ja pääsemme yhdessä luomaan uusia kansainvälisiä mahdollisuuksia, sanoo Tommi Kinnunen.

Tommi Kinnunen jatkaa Unikien palveluksessa. Hän ottaa roolin pohjoisten toimintojen vetäjänä, sekä myös laajemman operatiivisen roolin Unikien toiminnassa.

Yhteistyösopimus Neusoftin navigointiratkaisujen räätälöintiin

Liiketoimintakauppa Neusoftin kanssa tuo mukanaan myös merkittävän maailmanlaajuisen yhteistyösopimuksen. Liiketoimintaneuvottelujen yhteydessä Neusoftin strategisista asiakkuuksista vastaava Klaus Zimmer vakuuttui Unikien huipputason osaamisesta.

– Olemme tehneet Unikien kanssa yhteistyösopimuksen, jonka myötä Unikie ottaa vastuun Neusoftin toimittamien navigointiratkaisujen asiakaskohtaisesta räätälöinnistä. Neusoft keskittyy jatkossa navigointiteknologian jatkokehitykseen, kertoo Klaus Zimmer.

– Neusoft on Kiinassa ja Japanissa merkittävä autoteollisuuden toimittaja ja etsii aktiivisesti uusia ratkaisuja asiakkailleen tarjottavaksi. Yhteistyösopimuksella kartoitamme nopeasti mahdollisuudet tarjota Unikien kehittämiä ratkaisuja myös Neusoftin aasialaisille asiakkaille, jatkaa Zimmer.

Liiketoimintakauppa Neusoftin kanssa tukee loistavasti Keski-Euroopan markkina-aseman rakentamisessa. Saksaan on vastikään perustettu tytäryhtiö Unikie GmbH ja sen toimintaa ajetaan nyt laajalla rintamalla pystyyn. Vuoden loppuun mennessä Saksassa tulee työskentelemään 30 unikielaista.

Unikie tarjoaa ohjelmistokehityspalveluja sekä kehittää korkean teknologian ohjelmistokehitysratkaisuja teknologiateollisuudelle. Unikie työllistää 150 henkilöä. Toimipisteet ovat Helsingissä, Tampereella, Turussa, Oulussa ja Kuopiossa, sekä Saksan Berliinissä ja USA:n Palo Altossa.

Neusoft Mobile Solutions on Neusoftin omistama suomalainen tytäryhtiö. Toimipisteitä Suomessa on Oulussa, Helsingissä, Tampereella sekä Kokkolassa. Kaikki Neusoft Mobile Solutions Oy:n työntekijät jatkavat Unikie Oy:n työntekijöinä.