Autoilija, tiesitkö, että tuulilasin kuntoon kiinnitetään nyt aiempaa enemmän huomiota katsastuksessa, kun se katsastuslain uudistuksen myötä voi johtaa ajokieltoon? Tähän asti erityisesti keväällä yleisen tuulilasivahingon on saanut korvattua vain kattavasta kaskovakuutuksesta, jota moni ei kuitenkaan hanki vanhempaan autoon. If tuo nyt uutena lasiturvan valittavaksi myös henkilöauton osakaskovakuutukseen.

Tuulilasin kunto entistä tärkeämpi katsastuksessa – näin varaudut lasin rikkoutumiseen

Auton tuulilasin kunto on keskeinen turvallisuustekijä, ja 20. toukokuuta uudistuneen katsastuslain myötä se tuli entistä tärkeämmäksi myös katsastuksessa. Tuulilasin liikenneturvallisuutta merkittävästi vaarantava vaurioituminen, puuttuminen tai puutteellinen kiinnitys voi jatkossa johtaa katsastuksessa ajokieltoon. Tähän asti tuulilasien halkeamista ja säröistä on annettu ensisijaisesti korjauskehotus.*

– On hyvä, että tuulilasin kuntoon kiinnitetään yhä enemmän huomiota, sillä rikkoutunut tuulilasi on aina turvallisuusriski. Vaurioitunut tuulilasi on huomattavasti heikompi kuin ehjä, sillä auton tuulilasi vastaa nykyään jopa 30 prosenttia kantavasta korirakenteesta. Kyseessä on varsin yleinen ongelma, sillä esimerkiksi viime vuoden määräaikaiskatsastuksissa oli Autoalan Tiedotuskeskuksen mukaan todettu tuulilasiin tai sen puhdistuslaitteisiin kohdistuvia vikoja tai puutteita yhteensä yli 148 000 kappaletta, kuvaa Ifin ajoneuvovakuutuksista vastaava tuotepäällikkö Peter Roselius.

– Yli 90 prosenttia tuulilasin halkeamista saa alkunsa iskemistä, joista suurin osa osuu tuulilasin alareunaan. Paras tapa säilyttää oma tuulilasi ehjänä onkin riittävä turvaväli edellä ajavaan autoon. Esimerkiksi tietyömaiden kohdalla kannattaa erityisesti kiinnittää huomiota mahdollisiin irtokiviin ja ajonopeuksiin, muistuttaa Roselius.

Lasin napsahtamiseen voi varautua lasiturvalla

Tuulilasivahingot ovat Ifin vahinkotilastojen mukaan lisääntyneet viime vuosina eikä niiden kasvu toistaiseksi näytä olevan taittumassa. Tällä hetkellä lasivahinko on Ifissä selvästi yleisin kaskovakuutuksesta korvattava vahinko. Tuulilasivahingot ovat yleistyneet kaikenikäisissä autoissa, mutta suhteessa useimmin lasi vaurioituu alle 3-vuotiaassa autossa.

Alle kahden euron kolikkoa pienemmistä iskemistä selviää yleensä tuulilasin korjauksella, sitä isommat vaativat puolestaan useimmiten lasin vaihdon. Tyypillisesti henkilöauton tuulilasin vaihto maksaa noin 700 euroa. Kuitenkin etenkin uusissa autoissa lämmitettävän ja esimerkiksi sade- ja valotunnistimella varustetun tuulilasin vaihto maksaa yleensä yli 1000 euroa.

Tuulilasivahinkoja on tähän asti Ifissä korvattu täyskaskovakuutuksen lisäturvana valittavasta lasiturvasta. Lasiturvan hankkiikin yli 70 prosenttia kaskovakuutuksen ottajista. Kaikki autoilijat eivät kuitenkaan halua ottaa etenkään vanhempaan autoon kattavaa kaskovakuutusta. Ifissä haluttiin tarjota arkea helpottava ratkaisu näillekin autoilijoille: lasiturvan saa jatkossa valittua lisäturvana myös suppeampaan osakaskoon, joka korvaa muun muassa hinauksen ja ilkivaltavahingot, muttei itse aiheutettuja kolareita ja tieltä suistumisia.

– Osakasko otetaan tyypillisesti 10–20-vuotiaisiin autoihin, joihin kattavampaa kaskovakuutusta ehkä pidetään kalliina suhteessa auton arvoon. Asiakkailta saamamme palautteen perusteella monet näistä autoilijoista kuitenkin arvostaisivat mahdollisuutta varautua vakuutuksella myös valitettavan yleiseen tuulilasivahinkoon. Siksi toimme nyt lasiturvan laajemmin saataville, kuvaa Roselius.

Lasiturva on saatavilla Ifissä henkilöauton osakaskovakuutukseen 27. toukokuuta alkaen.

Lisätietoja:
Ifin vahinkotilastot
Mitä kaskovakuutus korvaa?