Kirkkaasti turvallisin -tuulilasikampanjassa muistutettiin pääsiäisviikonloppuna autoilijoita tuulilasin merkityksestä liikenneturvallisuudelle. Autoalan opiskelijat tarkastivat autojen tuulilaseja ilmaiseksi ABC-asemien pihoilla Helsingissä, Hämeenlinnassa, Lappeenrannassa, Oulussa, Seinäjoella ja Turussa. Autoilija sai tarkistuksesta oman tarkastusraportin, johon oli merkitty tuulilasin kuntoon liittyviä asioita, kuten onko lasissa kiveniskemiä, halkeamia tai onko se kulunut. Kolmannen kerran järjestetyssä kampanjassa tarkastettiin 2323 tuulilasia.

Tuulilaseista 54 % vaati toimenpiteitä ja 46 % oli kunnossa. Viime vuonna vastaavat luvut olivat 46 % ja 54 % eli luvut ovat eri projektivuosina olleet hyvin lähellä toisiaan. Yleisimpiä tuulilasivaurioita olivat kiveniskut ja halkeamat. Halkeama aiheutuu osittain tien kunnosta aiheutuvista kivien ja nastojen sinkoilusta. Eri paikkakuntien tulokset olivat hyvin samanlaisia valtakunnallisiin verrattuna ja eroa oli vain muutamia prosentteja tilastoissa.

Tuulilasikampanja: Autojen tuulilaseista vain alle puolet kunnossa

Pienten autojen ja katumaasturien tuulilasit parhaimmassa kunnossa

Kunnossa olevien tuulilasien määrä laskee eniten ajoneuvojen ollessa 10-vuotiaita tai vanhempia. Segmenttejä tarkasteltaessa huomataan, että pienemmissä autoissa ja katumaastureissa tuulilasit ovat parhaimmassa kunnossa. Pienissä autoissa tuulilaseista oli kunnossa 59 prosenttia. Korjausta suositeltiin 26 prosentille ja vaihtoa suositeltiin vain 15 prosentille, kun taas keskiluokan ja sitä suurempien ajoneuvojen tuulilaseista kunnossa oli 43 prosenttia, korjausta suositeltiin 32 prosentille ja vaihtoa suositeltiin 25 prosentille. Eroon vaikuttaa ajoneuvojen käyttöympäristö ja -tarkoitus. Usein pienemmillä autoilla ajetaan kaupunkiympäristössä, jossa ei alhaisempien nopeuksien vuoksi lennä niin paljon nastoja ja kiviä tuulilaseihin kovalla voimalla. Katumaasturi-luokan ajoneuvoissa tuulilasit vaikuttavat olevan paremmassa kunnossa. On vaikeaa sanoa, johtuuko tämä siitä, että tuulilasit ovat korkeammalla vai ajoneuvojen nuoremmasta iästä.

Tuulilasi on autossa kantava rakenne, jota halkeamat merkittävästi heikentävät. Tuulilasiin on usein myös integroitu erilaista tekniikkaa, kuten antureita, sensoreita ja kameroita, joiden toimintaan pienetkin naarmut ja lovet lasin pinnassa saattavat vaikuttaa. Kura, lumi, suola, jää ja huurre lasissa pimentävät tehokkaasti näkymää tuulilasin läpi. Naarmuinen tuulilasi muuttuu viistosti paistavassa auringossa pelkäksi heijastepinnaksi.

Tuulilasikampanja: Autojen tuulilaseista vain alle puolet kunnossa