Riittävä turvaväli lisää pelivaraa myös yllättävien tilanteiden varalta. Kuva Nina Mönkkönen/Liikenneturva.

Valtaosa Liikenneturvan kyselyyn vastanneista suomalaisista uskoo, että sopiva turvaväli tiedetään, mutta käytännössä jätetään noudattamatta. Liikenneturva muistuttaa, että turvaväliä pitämällä kuljettaja parantaa toimintamahdollisuuksiaan myös yllättävissä tilanteissa – ja parhaimmillaan välttää niiden synnyn kokonaan.

Liikenneturvan kysely kertoo, että turvaväli on autoileville tuttu käsite ainakin teoriassa. Yhdeksän kymmenestä autoilevasta kokee, että sopiva turvaväli kyllä tiedetään, mutta käytännössä sitä ei noudateta. Yli neljä viidestä on täysin tai jokseenkin samaa mieltä väittämän kanssa, että iso osa kuljettajista ei osaa pitää riittävää turvaväliä.

Omaa toimintaa arvioidessaan 42 prosenttia kuljettajista kertoo, että jättää aina riittävän turvavälin edellä ajavaan maantiellä ajaessaan. Puolet kuljettajista kertoo tekevänsä näin usein.

”Monesti etäisyyttä edellä ajavaan yliarvioidaan. Takaa tuleva ei välttämättä koe toisen takapuskurissa roikkumista niin stressaavana kuin edellä ajava. Lähellä perässä ajava tekee kuitenkin suurinta hallaa itselleen:peräänajoja tapahtuu liikenteessä edelleen harva se päivä”, toteaa Liikenneturvan koulutusohjaaja Toni Vuoristo.

”Kunnon välillä näet mitä edessäsi tapahtuu, eikä edessä ajava blokkaa näkymää. Näin säilytät mahdollisuuden ennakoida tilanteita ja sinulla on myös pelivaraa, jos jotain yllättävää tapahtuu. Monesti turvavälin jättävälle ei yllättäviä tilanteita pääse edes syntymään. Ajaminen on myös tasaisempaa ja taloudellisempaa ja kuljettajakin voi ottaa iisisti”, Vuoristo luettelee.

Turvavälin arvioinnissa on hankaluuksia

Joka viides Liikenneturvan kyselyyn vastanneesta autoilevasta kokee, ettei sopivan turvavälin arviointi ole helppoa. Nyrkkisääntö turvavälin arvioimiseen tulee käytetystä ajonopeudesta. Taajamissa etäisyyden on oltava metreinä vähintään puolet käytetystä ajonopeudesta. Maantiellä etäisyyden pitää olla metreinä vähintään sama kuin ajonopeus: 80 km/h nopeudella ajettaessa 80 metriä.

Ajossa turvavälin voi tarkastaa esimerkiksi ottamalla tien varresta jonkun kiintopisteen, esimerkiksi lyhtypylvään, ja laskea sen perusteella, mikä turvaväli on sekunteina edellä ajavaan. Maantienopeuksissa aikaero edellä ajavaan tulisi olla neljä sekuntia.

Liikenneturvan koulutusohjaaja Tomi Niemi muistuttaa, että tämä ohje pätee silloin, kun keli on hyvä.

”Märällä tai liukkaalla tienpinnalla turvavälin on oltava pidempi, koska liukkaus pidentää jarrutusmatkaa huomattavasti. Liukkaan kelin lisäksi turvavälin merkitys korostuu myös silloin, kun näkyvyys on huono. Mitä lähempänä toisiaan ajetaan, sitä enemmän ajonopeus tempoilee ja liikenteeseen syntyy ns. haitariliikettä. Kunnon välein jono etenee jouheasti ilman nykimistä”, Niemi toteaa.

Liikenneturvan kyselyyn vastanneista yli yhdeksän kymmenestä kertookin huomioivansa liukkaan kelin turvavälissään.

Pidä väliä, niin

  • näet mitä edessäsi tapahtuu ja voit rauhassa ennakoida tilanteita
  • muutkin näkevät sinut ja pystyvät ennakoimaan toimiasi
  • sinulle jää tarvittaessa aikaa ja tilaa toimia
  • ajaminen on rauhallisempaa, tasaisempaa ja taloudellisempaa
  • liikennevirran sujuvuus paranee.