Pöllyävä lumi voi heikentää näkyvyyttä tien päällä. Nopeus on syytä asettaa olosuhteiden mukaiseksi. Kuva: Kaisa Tanskanen/Liikenneturva

Runsasluminen talvi ja liukkaat kelit asettavat autoilijoille haasteita ympäri Suomen. Liikenneturva muistuttaa, että tilannenopeuden ja turvavälin lisäksi on huomioitava monin paikoin teille muodostuneet urat, joissa ajaminen voi pahimmillaan viedä vastaantulijoiden kaistan puolelle.

Kuluva talvi on ollut runsasluminen ympäri Suomen. Erityisesti ruuhkaisimpien väylien ulkopuoliset tiet ovat monin paikoin urautuneet, mikä vaatii kuljettajilta tarkkuutta omalla kaistalla pysymiseen.

”On näyttänyt siltä, että monessa paikassa tielle on muodostunut vain kolme uraa. Tällöin urissa ajamalla ei välttämättä pysy täysin omalla kaistallaan, ja kohtaamistilanteissa on pakko nousta ”raiteilta” pois polanteiden päälle. Näissä tilanteissa on aina riski ajoneuvon hallinnan menettämiseen”, kertoo Liikenneturvan koulutusohjaaja Pentti Tervo Rovaniemeltä.

Mutkissa uria pitkin ajamalla voi päätyä vieläkin helpommin vastakkaisen kaistan puolelle, ja yllättävän tilanteen sattuessa onkin jo kiire tehdä tarvittavia korjausliikkeitä.

”Kannattaisi siis pyrkiä pois ajourista alusta lähtien, varsinkin jos ne eivät pysy oman kaistan puolella. Näin toimimalla pysyy omalla kaistalla eikä voimakkaampia raiteita pääse syntymään. Riittävän alhainen ajonopeus on myös isossa roolissa siinä, että pystyy ajamaan hallitusti omaa kaistaansa pitkin myös mutkissa, etenkin ulkokaarteessa”, Tervo sanoo.

Ennakoi turvavälillä ja tilannenopeudella

Talviliukkailla jarrutusmatkat ovat huomattavasti pidempiä kuin kesällä. Auton pidentynyt pysähtymismatka ja olosuhteet yleensäkin on otettava huomioon nopeuden valinnassa.

”Oikea tilannenopeus on usein alhaisempi kuin suurin sallittu nopeus, etenkin vaikeissa ajo-olosuhteissa. Liukkaalla kelillä renkaiden pito ei kuitenkaan häviä itsestään, vaan sen aiheuttaa kuski omalla toiminnallaan. Esimerkiksi suuria ohjausliikkeitä kannattaa välttää”, Tervo muistuttaa.

Liukkailla keleillä kunnon turvavälin pitäminen on entistäkin tärkeämpää. Se on huomattavasti helpompaa silloin, kun nopeuskin on olosuhteiden mukainen. Keli- ja pelivaran pitäminen vähentää peräänajojen ja ketjukolarien riskiä.

”Turvavälistä puhuminen voi tuntua vanhan toistolta, mutta sen merkitystä ei voi liikaa korostaa. Turvallisuuden parantumisen lisäksi on myös huomattavasti miellyttävämpää, kun ei tarvitse imitoida edessä ajavan jokaista liikettä”, Tervo toteaa.

Viisi vinkkiä turvalliseen talviajamiseen:

  • Varaa enemmän aikaa matkoihin – etenkin huonolla ajokelillä.
  • Aseta nopeutesi olosuhteiden mukaiseksi.
  • Pidä riittävä turvaväli edellä ajavaan.
  • Muista, että tielle muodostuneita uria pitkin ajaminen ei välttämättä ole turvallisin vaihtoehto.
  • Mieti ohitustarve tarkkaan ja tee se vain turvallisesti.

Katso myös videot:

Auton pysähtymismatka pitenee liukkaalla kelillä

Turvallista talviajoa – huomioi teille muodostuneet urat

Näin ohitat ajoneuvoyhdistelmän turvallisesti

Turvallista talviajoa – huomioi teille muodostuneet urat