Kävely ja pyöräily ovat hyviä tapoja liikkua, sillä ne kohottavat kuntoa ja säästävät ympäristöä edullisuutensa lisäksi. Kuva: Kaisa Tanskanen/Liikenneturva

Syksy tuo usein mukanaan uusia asioita. Liikenteessäkin voi lomakauden jälkeen omaksua uusia tapoja – Liikenneturva esittelee vinkkejä, joilla voi säästää liikenteessä esimerkiksi rahaa, ympäristöä ja omia hermojaankin.

Kesän lomakausi on ohi ja arki alkanut. Moni saattaa pitää taloudessaan kulukuuria, jonka voi laajentaa myös liikenteeseen. Tarjolla on taloudellisten hyötyjen lisäksi mahdollisuuksia säästää niin ympäristöä kuin hermojaankin – terveydellisiä etuja unohtamatta.

”Turvallinen on myös terveellistä ja taloudellista. Pääasia on se, että jokainen pääsisi paikasta toiseen turvallisesti. Tapaturmat tulevat kalliiksi monelle taholle, eikä vähiten yksilölle itselleen. Turvallisuus, tehokkuus ja taloudellisuus kulkevat siis hyvin usein käsi kädessä – ja myös se hiilijalanjälki on monesti pienempi”, muistuttaa Liikenneturvan koulutusohjaaja Toni Vuoristo.

Ennakoiva ajotapa näkyy kukkarossa

Ennakoiva ajaminen on paitsi turvallista, säästää se myös polttoainetta. Tarpeettomia kiihdytyksiä ja tiukkoja jarrutuksia välttämällä ajaa taloudellisesti. Esimerkiksi kaupunkien keskustoissa alhaisempaa nopeutta ajaminen voi jopa nostaa matkan keskinopeutta kulutuksen pienentymisen lisäksi.

”Maanteillä kannattaa harkita ohitustarpeet tarkkaan. On hyvä muistaa, että kymmenen kilometrin matkalla menetät vaivaiset puolitoista minuuttia, jos ajat satasen sijaan kahdeksaakymppiä. Vakionopeudensäädin ei yleensä ole keinovalikoiman kärjessä ympäristöä säästävää ajotapaa tavoitellessa, ainakaan mäkisillä tieosuuksilla. Se kuitenkin auttaa pitämään nopeuden kurissa, jolloin polttoaineen säästöä voi kertyä muun muassa pienentyneen ilmanvastuksen takia”, Vuoristo toteaa.

Kulkutapavalinnoilla voi vaikuttaa

Kävely ja pyöräily ovat hyviä tapoja liikkua, sillä ne kohottavat kuntoa ja säästävät ympäristöä edullisuutensa lisäksi. Myös julkisilla liikkuminen on hyvä vaihtoehto sekä ympäristön että turvallisuuden kannalta. Bussi- ja junaliikenne ovat turvallisimmat kulkumuodot, kun vertaillaan eri liikennemuotojen kuolemantapauksia kuljettua kilometriä kohden.

”Kannattaa ainakin kokeilla esimerkiksi työmatkapyöräilyä – se onnistuu oikean varustuksen kera vaikka ympäri vuoden. Eri kulkutapojen käyttäminen lisää myös ymmärrystä muita liikkujia kohtaan, jolloin liikenteessä näkee helpommin ihmisen pelkän autoilijan tai vaikkapa pyöräilijän sijaan. Autolla liikkuessa voi taas miettiä esimerkiksi sitä, olisiko kimppakyydin järjestäminen mahdollista”, Vuoristo pohtii.

Omaa aikaa ratin takana

Myös hermojaan voi säästää liikenteessä helpoilla keinoilla. Työmatkan taittaminen esimerkiksi julkisilla ruuhkien välttämiseksi on yksi vaihtoehto, mutta hermolepoa voi harrastaa myös ratin takana ja saapua mieli levänneenä työpaikalle tai kotiin. Ennakoiva ajotapa on avainasemassa tässäkin.

”Jos ajaa tilanteeseen sopivalla nopeudella ja pitää riittävän turvavälin edellä ajavaan, on ajaminen paljon rennompaa. Silloin ei tarvitse imitoida edellä ajavan jokaista liikettä. Esimerkiksi työmatkastaan voi näin tehdä omaa, miellyttävää aikaa kiireisen arjen keskellä. Stressin poistoon ja rauhoittumiseen auttaa myös se, että laittaa puhelimen äänettömälle ja pois näkyvistä, jolloin keskittyminen varmasti pysyy liikenteessä”, vinkkaa Vuoristo.

Muuta ajankohtaista Liikenneturvalta

Blogiteksti: Eniten ärsyttää alinopeus

Nopeilla sähköpyörillä kuljetaan mopon säännöillä

Miksi ratissa menee hermot?

Turvallinen koulutie on liikenneturvallisuuden paras mittari

Varmista esteetön kulku hälytysajoneuvoille pelastuskujan avulla

Liikenneturva edistää tieliikenteen turvallisuutta vaikuttamalla ihmisten liikennekäyttäytymiseen ja liikennekulttuuriin. Liikenneturva on valtakunnallinen liikenneturvallisuustyön keskusjärjestö, jolla on 58 jäsenyhteisöä. Toiminta ulottuu koko maahan 12 toimipisteen kautta.