Auton turvavyöt ohjautuvat lapsella oikein vasta silloin, kun lapsi on tarpeeksi pitkä. Lapsi tarvitsee turvaistuinta autossa matkustaessaan 135 cm pitkäksi asti. Kuva: Kaisa Tanskanen/Liikenneturva.

Vain harva suomalainen pitää hyväksyttävänä kuljettaa lasta autossa ilman asianmukaista turvalaitetta. Kansainvälisessä vertailussa* ilmenee, että suomalaiset ovat asiassa keskivertoa tiukempia. Silti päiväkoti-ikäisten lasten kuljettamisessa on havaittu vakaviakin puutteita. Liikenneturva painottaa, että autossa matkustaessaan lapsi tarvitsee turvaistuinta 135 cm pitkäksi asti. Tästä ei sovi luistaa lyhyilläkään matkoilla.

Vuonna 2018 toteutettu ESRA2-kysely* kartoitti yhteensä 32 maassa tienkäyttäjien asenteita muun muassa lasten turvalaitteista. Kyselyssä vastaajia pyydettiin arvioimaan, kuinka hyväksyttävää tämän kotimaassa on kuljettaa lasta autossa ilman turvaistuinta tai turvavyötä. Vastaajia pyydettiin myös kertomaan, kuinka hyväksyttävänä itse sitä pitää.

Suomalaiset suhtautuivat lapsen turvalaitteista tinkimiseen vastaajien keskiarvoa jyrkemmin molemmissa arvioissa. Yleisellä tasolla turvalaitteettomuuden arvioitiin olevan hyväksyttävämpää kuin millaisena sen itse koki.

Vain harva suomalaisista pitää hyväksyttävänä lapsen kuljettamista autossa ilman turvalaitetta, kertoo ESRA2-kysely.

Asenteista huolimatta arjessa lipsutaan

Vaikka ESRA2-kysely kertoo suomalaisten arvostavan turvallisuutta lasten kuljettamisessa, arjessa turvaistuimen käytöstä lipsutaan. Liikenneturvan ja poliisin viime vuonna toteuttamissa pistokokeissa ilmeni vakavia puutteita päiväkoti-ikäisten lasten kuljetuksessa.

”Räikeimmät tapaukset olivat niitä, joissa turvaistuimesta oli luovuttu liian aikaisin ja pieni lapsi matkusti vain auton turvavöissä. Muutamassa tapauksessa lapsi ei ollut edes turvavöissä”, kertoo Liikenneturvan koulutusohjaaja Ari-Pekka Elovaara.

Elovaara painottaa, että on lapsen ja vanhemman etu, ettei turvaistuimen käytöstä tingitä lyhyemmilläkään matkoilla.

”Automatkoja helpottaa johdonmukaisuus. Jos turvaistuimen käytöstä livetään kerran, voi olla vaikea perustella lapselle, miksi sitä ei voi tehdä toiste. Vanhemman vastuulla on tehdä automatkasta lapselle mahdollisimman turvallinen, vahinko voi sattua lyhyemmälläkin matkalla.”

Turvaistuinta edellyttää myös laki

Lapsi tarvitsee turvaistuinta autossa matkustaessaan 135 cm pitkäksi asti. Lähestulkoon aina lapsi siis tarvitsee turvalaitetta vielä alakouluikäisenä.

”Auton turvavyöt ohjautuvat lapsella oikein vasta silloin, kun lapsi on tarpeeksi pitkä. Turvaistuimet tuovat myös lapsen vielä kehittyvälle keholle tarpeellista tukea ja lisäsuojaa. Pienimpien lasten kohdalla on tärkeää, että nämä matkustavat selkä menosuuntaan asennetussa turvaistuimessa mahdollisimman pitkään, ainakin kolmivuotiaaksi asti”, Elovaara muistuttaa.

Turvallisuustekijöiden lisäksi turvaistuimen käyttöä edellyttää myös laki. Uudistuvassa tieliikennelaissa pykäliä on myös tiukennettu, ja nykyisessä laissa olevat liennytykset lapsen turvaistuinvaateeseen on poistettu.***

Lasten kuljettamista autossa tai turvaistuinasioita pohtiville Elovaara suosittelee tutustumaan oman auton ohjekirjaan ja valmistajan ohjeisiin lapsen kuljettamisesta kyseisessä automallissa.

Keskeiset vinkit on koottu myös Liikenneturvan opasvideoihin. Verkkosivuille on koottu myös vastauksia useimmin kysyttyihin kysymyksiin lasten turvaistuimista.