Joulu on automatkustamisen aikaa, kun monet suuntavat tapaamaan sukulaisia pitkänkin matkan päähän. Matkaan kannattaa varautua huolella ja renkaiden kunto on hyvä tarkastaa etukäteen. Oikea rengaspaine on ajossa tärkeä, jotta auto on helpommin hallittavissa. Myös ennakoiva ajotapa lisää turvallisuutta.

Mitä pidemmälle automatka suuntautuu, sitä tärkeämpää on ottaa huomioon vaihtelevat keliolosuhteet. Lämpötilat ovat heilahdelleet alkutalvesta voimakkaasti lyhyelläkin aikavälillä, joten joulumatkaajan kannattaa muistaa, että toisella puolella Suomea saattaa odottaa aivan eri keli kuin lähtöpaikassa. Myös Lapista matkaan lähtevä joulupukki joutuu vaihtamaan porokyydin autoon viimeistään Keski-Suomen kohdalla, sillä sitä etelämpänä vietetään näillä näkymin lumetonta joulua.

Rengaspaine ja kuormaus vaikuttavat auton hallittavuuteen

Joulureissuun kannattaa lähteä vain hyvillä renkailla. Mikäli vanteiden jälkikiristys on talvirenkaisiin vaihdon jälkeen vielä tekemättä, kannattaa se ehdottomasti suorittaa ennen matkaan lähtöä.

– Renkaiden vaihdon jälkeen tulisi mutterit ja pultit jälkikiristää noin 200 ajokilometrin jälkeen. Erityisen tärkeää kiristys on alumiinivanteissa, mutta tarkastus ei tee huonoa teräsvanteissakaan, Matti Morri Nokian Renkailta muistuttaa.

Ennen ajomatkaa on hyvä mitata myös rengaspaineet. Suositeltavaa on laittaa talvirenkaisiin 0,2 baria auton rengaspainesuositusta enemmän. Paineita ei tulisi koskaan mitata sisätiloissa tai ajon jälkeen, sillä silloin kylmässä paine jää liian alhaiseksi. Myös joulumatkaajien suuri tavaramäärä tai joulupukin painava lahjasäkki tuo lisäpainoa autoon, jolloin riittävä rengaspaine on jo polttoaineen kulutuksenkin vuoksi oleellista.

– Riittävä rengaspaine lisää renkaan rungon jäykkyyttä, jolloin auton stabiliteetti paranee. Liian alhainen rengaspaine tekee autosta epävakaan hallittavan erityisesti nopeissa väistöyrityksissä tai kaistanvaihdoissa, varsinkin jos ajetaan ison kuorman kanssa. Jos tie on liukas, voi ääritilanteessa auton hallinta vaikeutua entisestään liian alhaisen paineen vuoksi, Morri selventää.

Auto tulisi aina kuormata huolellisesti, jotta matkatavarat eivät vaaranna ajoa. Painavat tavarat on sidottava kiinni ja sijoitettava tavaratilaan niin, että ne ovat keskellä ja mahdollisimman alhaalla. Matkustamo on hyvä varata vain matkaajille, eikä hattuhyllylle tulisi sijoittaa mitään kovia esineitä, jotka äkkijarrutuksessa voivat vahingoittaa matkustajia.

SnapSkan-palvelu kertoo renkaan kunnosta

Rengaspaineen lisäksi on tarkastettava myös renkaiden kunto, sillä leuto syksy on saattanut vaikuttaa yllättävästi myös renkaiden kulumiseen.

– Nyt kun alkutalvi on ajettu pelkällä asfaltilla, kannattaa huomioida erityisesti renkaiden urasyvyys ja nastatilanne. Paremmat renkaat tulisi vaihtaa taakse, jotta ohjattavuus säilyy poikkeustilanteissakin, Matti Morri sanoo.

Renkaiden silmämääräinen kuntotarkastus on epätarkkaa, varsinkin jos ei ole varma, mitä renkaista on tarkastettava. Kaikissa Nokian Renkaiden talvirenkaissa on patentoitu kulumisvaroitin eli DSI (Driving Safety Indicator), josta näkee nopeasti ja helposti, miten kuluneita renkaat ovat. Renkaan kulutuspinnassa olevat numerot kertovat jäljellä olevan urasyvyyden.

Maksuttomalla SnapSkan-palvelulla renkaiden urasyvyyden tarkastaminen käy vaivattomasti. Uusinta teknologiaa hyödyntävä, Nokian Renkaiden kehittämä palvelu löytyy kaikista Suomen Vianoreista. SnapSkania voi käyttää myös muutamissa parkkihalleissa Helsingistä Ouluun, joten renkaiden tarkastus onnistuu nopeasti esimerkiksi ostosreissun yhteydessä. Lähimmän SnapSkan-pisteen sijainnin voi tarkistaa osoitteesta snapskan.fi.

– SnapSkan-palvelusta saa omaan älypuhelimeen selkeän raportin renkaiden kunnosta sekä tiedon siitä, kaipaavatko renkaat uusimista, Business Area Manager Vesa Laitinen  Vianorilta kertoo.

Mukaan malttia ja heijastinliivit

Joulupukilla on omat taikakeinonsa matkustaa ilman ruuhkia, jotta hyvä mieli säilyy läpi kiireisen jouluaaton. Tavallisen automatkaajan on sen sijaan syytä turvautua ennakointiin sekä matka-ajassa että tien päällä, jotta joulumieli pysyy mukana koko reissun ajan. Onnistuneen joulumatkan resepti on lopulta yksinkertainen.

– Parasta on lähteä matkaan huolletulla autolla ja hyvillä renkailla sekä pitää huoli näkyvyydestä molempiin suuntiin. Erityisen tärkeää on se, että kaikki ajovalot ja polttimot toimivat, lasinpesunestesäiliö on täytetty ja auto on putsattu lumesta. Auto kannattaa myös esilämmittää ennen matkaa, jotta ikkunat ovat huurteettomat, Vesa Laitinen sanoo.

– Haastavalla kelillä pitää muistaa riittävä turvaväli ja oikea tilannenopeus. Ennen lähtöä on syytä tarkistaa, että autosta löytyy varoituskolmio ja heijastinliivit. Varoituskolmio on hyvä pakata helposti saataville, jotta sitä ei tarvitse etsiä tavaroiden alta poikkeustilanteissa. Puhelimeen kannattaa tallentaa myös tiepalvelun tai sopimushuollon numero jo etukäteen, Matti Morri lisää.

Tee joulun automatkat hyvillä mielin – Näillä vinkeillä pukkikin pääsee turvallisesti perille

Vinkit joulumatkaajalle

  1. Tarkista auton ja renkaiden kunto sekä rengaspaineet
  2. Kuormaa auto turvallisesti
  3. Täytä lasinpesunestesäiliö ja tarkista ajovalot
  4. Varaa matkaan riittävästi aikaa
  5. Varaudu yllättäviin tilanteisiin jo ennakkoon

Näin toimit rengasrikon iskiessä

Rengaspaineet – Talvirenkaisiin enemmän ilmaa

Tarkista renkaan kuluneisuus