Ott Tänak juhli jälleen Suomen MM-rallin voittoa. Toiseksi ajoi Esapekka Lappi ja kolmanneksi Jari-Matti Latvala. Kuva: Neste Ralli / Viestintä.

Tänak Neste Rallin voittoon – Lapille ja Latvalalle äärimmäisen tärkeät palkintosijat

Rallin MM-sarjan kauden 2019 yhdeksäs osakilpailu, Neste Ralli, on päättynyt Jyväskylässä virolaisen Ott Tänakin voittojuhliin. Toyotalla ajaneen Tänakin lisäksi palkintokorokkeella nähtiin tuplasti sinivalkoista väriä, sillä Citroenin Esapekka Lappi ajoi toiseksi ja Tänakin tallikaveri Jari-Matti Latvala kolmanneksi.

Tänak ei antanut sunnuntaina rallin johtopaikalta juuri siimaa kenellekään, vaikka Latvala ajoikin pohjat Ruuhimäen ensimmäiselle ajokerralla.

Virolaisen timanttisista ajotaidoista ja kilpailunhallinnasta kertoo myös vielä kilpailun viimeisellä, Ruuhimäen Power Stage -erikoiskokeella ajama pohja-aika, jonka myötä Tänak sai voittopisteiden lisäksi viisi MM-lisäpistettä.

Lue lisää: www.moottoriurheilu.tv/tanak-neste-rallin-voittoon-lapille-ja-latvalalle-aarimmaisen-tarkeat-palkintosijat

Tänak juhli Suomen MM-rallissa, Mustonen voitti neljä mestaruutta viikossa maaradalla ja speedwayssä, Blien watercrossin Euroopan Cup -mestariksi

Kalle Rovanperä ajoi ylivoimaiseen WRC2 Pro -luokan voittoon Neste Rallissa. Kuva: Miika Wuorela.

Jo neljäs perättäinen voitto Rovanperälle

Kalle Rovanperä oli murskaavan ylivoimainen Neste Rallissa ja WRC2 Pro -luokan taistelussa. Škoda-kuljettaja vei nimiinsä jo neljännen kerran luokan ykköstilan tällä kaudella. Nyt eroa lähimpään haastajaan, Eric Camilliin kertyi 4.47 minuuttia.

Harva kuljettaja on pystynyt dominoimaan rallia kuten Rovanperä teki ajamalla luokkansa pohja-ajan jokaiselle erikoiskokeelle.

Lue lisää: www.moottoriurheilu.tv/jo-neljas-perattainen-voitto-rovanperalle

Tänak juhli Suomen MM-rallissa, Mustonen voitti neljä mestaruutta viikossa maaradalla ja speedwayssä, Blien watercrossin Euroopan Cup -mestariksi

Varkauden kilpailun Top 3: 2. Nikita Zubarev (vas.), 1. Jesse Mustonen ja 3. Antti Vuolas. Kuva: Tomi Nevanperä, Must One’s Racing Team.

Jesse Mustosella neljän mestaruuden viikko

Must One’s Racing Teamin Jesse Mustosella oli huikea kolmen mestaruuden viikko takana, kun mies lähti sunnuntaina maaradan Baltic-liigan henkilökohtaiseen mestaruuskilpailuun kotiradallaan Varkaudessa suurimpana suosikkina.

Finaaliin Mustonen valitsi sisäradan lähtöpaikan. Startti ja ekapää oli tasainen ja kova. Takasuoralle Mustonen kaarsi toisena venäläisen Nikita Zubarevin takana. Takakurviin taitettaessa Zubarev ajoi leveäksi ja Mustonen pääsi sisältä ohi jatkaen samalla vauhdilla voittoon ja Baltic-leaguen mestariksi.

Lue lisää: www.moottoriurheilu.tv/jesse-mustosella-neljan-mestaruuden-viikko

Lue lisää: www.moottoriurheilu.tv/jesse-mustonen-ajoi-vakuuttavasti-pohjoismaiden-mestariksi

Lue lisää: www.moottoriurheilu.tv/jesse-mustosen-upea-ajo-siivitti-suomen-maaradan-pm-kultaan

Lue lisää: www.moottoriurheilu.tv/varkauden-ankkureille-pariajon-suomenmestaruus

Tänak juhli Suomen MM-rallissa, Mustonen voitti neljä mestaruutta viikossa maaradalla ja speedwayssä, Blien watercrossin Euroopan Cup -mestariksi

Watercrossin European Cup kilpailtiin Sodankylässä. Kuva: Jani Sipola.

Blien watercross European Cupin voittoon Sodankylässä

Sodankylässä ajettiin Kitisen joella FIM European Watercross Cup -kilpailu lauantaina. Norjalainen Morten Blien nousi lopulta vahvimmaksi.

Antti Holmberg juhli kakkostilaa ja Olli Magan sijoitus oli kolmas.

Lue lisää: www.moottoriurheilu.tv/blien-watercross-european-cupin-voittoon-sodankylassa

Lähde: ePressi