Taksi Solutions ja WorkPilots yhteistyöhön – kahdeksan päivän koulutuksella kuljettajan ammattipätevyys ja työpaikka

Nuorten keikkatyöpalvelu WorkPilots ja taksialan henkilöstövuokrausyhtiö Taksi Solutions alkavat yhteistyössä kouluttamaan nuoria ammattikuljettajiksi. Käynnistyvällä kahdeksan päivän ammattipätevyyteen tähtäävällä koulutuksella on tarkoitus tarjota nuorille kokopäivätyö, joka koostuu sekä taksinkuljettajan työstä että muista kuljettajan tehtävistä.

Yhteistyö vastaa sekä taksialan huutavaan työvoimapulaan että nuorten tarpeeseen löytää mielekästä työtä ja vaihtoehtoisia tapoja työllistyä.

WorkPilots on tutkinut nuorten kiinnostuksen kohteita ja osaamisalueita ja todennut kiinnostusta löytyvän nykyaikaisiin kuljetusalan tehtäviin. Nuorten mielestä kuljetusala yleisesti ei ole aiemmin ollut kaikkein houkuttelevin uravaihtoehto, mistä johtuen alalla on huutava pula tekijöistä. Kuljetusala on kuitenkin viime aikoina uudistunut, ja tarjoaa uusia monipuolisia vaihtoehtoja työllistymiseen.

Uusia polkuja kuljetusalan tarpeisiin  

”Huomasimme, että alalle täytyy luoda nykyaikaisia toimintamalleja, jonka lisäksi koulutuksia tulee uudistaa. Näistä lähtökohdista alkoi yhteistyömme Taksi Solutionsin ja WorkPilotsin välillä. Yhdistämällä voimamme voimme tarjota kuljettajillemme vapauden valita vaihtelevia työtehtäviä – eli sekä taksinkuljetusta ja muita kuljettajan tehtäviä useassa eri yhtiössä. Lisäksi oman kuljetuskalustomme myötä voimme tarjota kokonaan uudenlaisia palveluita kuljetusalan tarpeisiin”, kertoo Jari Raitanen WorkPilotsista.

”Yhteistyömme alkoi syyskuussa vauhdikkaasti – haluamme tavoittaa nuoret ja muut mahdolliset alasta kiinnostuneet, jotka eivät ole ajatelleet taksialaa tai kuljetusalaa yleisesti omana polkunaan saada lisäansioita tai jopa uuden ammatin. Vastuullisena ja tasa-arvoisena työnantajana on tavoitteenamme karistaa kaikki vanhat käsitykset alaa kohtaan, sekä kouluttaa ja palkata mahdollisimman monia uusia tekijöitä alalle”, kommentoi Eriika Kankkunen Taksi Solutions Oy:stä.