Liikenneturvan seurantojen mukaan 84 prosenttia kuljettajista näyttäävilkkua kääntyessään. Kuva Nina Mönkkönen /Liikenneturva.

Liikenneturvan seurantojen mukaan vain 84 prosenttia autoilevista kertoo kääntymisaikeestaan näyttämällä vilkkua. Liikenneympyrässä suuntamerkkiä karttaa tätäkin useampi: vain seitsemän kymmenestä vilkuttaa ympyrästä poistuessaan

Liikenteen toimivuus perustuu liikennesääntöjen noudattamiselle ja tiellä liikkuvien toiminnan ennakoitavuudelle.

”Lähtökohtaisesti jokaisen tulisi voida luottaa siihen, että ajoneuvo etenee kaistallaan suoraan. Kun tästä linjasta aiotaan poiketa, esimerkiksi kaistaa vaihdettaessa tai risteyksessä käännyttäessä, tulee omista aikeista kertoa vilkkua näyttämällä. Näin oma toiminta ei tule toisille tiellä liikkujille yllätyksenä. Suuntamerkin näyttämisen pitäisi olla yksiselitteisen selkeää jokaiselle kuljettajalle”, toteaa Liikenneturvan yhteyspäällikkö Marko Nieminen.

Liikenneturvan tämän vuoden seurantojen mukaan kääntyvistä kuljettajista vain 84 prosenttia näyttää vilkkua. Eli joka seitsemäs kääntyy virheellisesti. Prosentit huononevat, kun mennään liikenneympyrään. Ympyrästä poistuvista useampi kuin joka neljäs ei näytä suuntamerkkiä.

Liikenneympyrästä poistuvien vilkuttamissuoritus on aina ollut heikompi kuin peruskääntymisissä. Kyseessä voi olla unohdus, välinpitämättömyys tai tietämättömyys liikenneympyrässä ajamisesta. Kertauksen vuoksi muistutettakoon, että ympyrästä poistuvan tulee näyttää vilkkua oikealle. Paitsi pakollinen suorite, se on myös toisia liikkujia huomioon ottava teko”, Nieminen korostaa.

Kaksi kolmesta tuomitsee vilkuttamatta jättämisen

Liikenneturvan viime toukokuussa teettämässä kyselyssä** selvitettiin suomalaisten suhtautumista liikennerikkomuksiin ja niiden vakavuuteen. Suuntamerkin käyttämättömyyttä piti erittäin tai melko vakavana lähes kaksi kolmesta vastaajasta.

”Liikenne on täynnä vuorovaikutusta, mutta keinomme viestiä ovat varsin rajalliset. Yksi näistä keinoista on vilkun käyttäminen. Pakollisen pahan sijasta suuntamerkin näyttämistä voisikin ajatella tekona liikenteen turvallisuuden, sujuvuuden ja toisten liikkujien huomioimisen parantamiseksi”, Nieminen ehdottaa.

Jääkö sinulta joskus vilkuttamatta? Kolme kokeilemisen arvoista kikkaa:

  1. Koetko vilkuttamisen tarpeettomaksi? Vilkuta silti.
  2. Unohtuuko vilkku joskus tai se menee päälle viime tipassa? Keskity ajoon. Kun ajatus on liikenteessä, ei oma risteys pääse yllättämään.
  3. Rutiinit avuksi? Mieti vaikka tutun reitin kääntymispaikat ja haasta itsesi hyviin suuntamerkkisuorituksiin. Kuukauden kuluttua vilkuttamisesta on tullut jo tapa​

*Liikenneturvan seurannoissa havainnoidaan, käyttikö kuljettaja suuntamerkkiä kääntyessään vai ei. Kuljettajan tulkitaan antaneen suuntamerkin, vaikka se ei tapahtuisikaan hyvissä ajoin ennen kääntymistä. Suuntamerkin antamisen on kuitenkin tapahduttava käännyttäessä, eikä esimerkiksi kääntymistä edeltävän kaistanvaihdon yhteydessä. Havaintoja tehtiin vuonna 2018 yhteensä 10 048 ajoneuvosta. Näiden kuljettajista 84 % vilkutti kääntyessään. Vuonna 2018 suuntamerkin käyttöä seurattiin myös liikenneympyrästä poistuttaessa. Havaintoja tehtiin yhteensä 9002 ajoneuvosta, joiden kuljettajista 71 % näytti vilkkua liikenneympyrästä poistuessaan. Liikenneturva ei julkaise paikkakuntakohtaisia tietoja.

**Suhtautumista liikennerikkomuksiin ja niiden vakavuuteen selvitettiin kyselytutkimuksella toukokuussa 2018. Kantar TNS Oy:n Liikenneturvan toimeksiannosta toteuttamaan kyselyyn vastasi yhteensä 1198 15-79-vuotiasta, joista autoilevia oli 82 %. Suuntamerkin käyttämättömyyttä piti erittäin vakavana liikennerikkomuksena 21 % ja melko vakavana 45 % vastanneista.