Auto on ehkäpä tärkein keksinnöistä, ainakin se on muuttanut elämäämme paljon. Miten helppoa onkaan hurauttaa töistä kotiin kaupan kautta. Vaikka Suomi ei autojen valmistuksen kärkimaana loistakkaan, on Suomessa kuitenkin tehty autoiluun liittyviä merkittäviä keksintöjä. Mitä talviautoilusta tulisikaan ilman talvirenkaita?

1.      Korvensuu 1913

Suomalaisen autohistorian top 5 autoa

Moni ei tiedä, että Suomesta löytyy kokemusta auton valmistuksessa. Ensimmäinen auto on valmistu Mynämäen Korvensuussa. Kotimaisuusaste oli yli 90 prosenttia. Magneetto, sytytystulpat, taka-akseliston laakerit ja renkaat ostettiin muualta. Moottorista löytyi tehoa 10 hevosvoiman verran. Rengaskoko oli sekin aavistuksen erilainen kuin nykyautoissa; 28 tuumaa. Frans Lindström johti auton valmistusta. Auton prototyypin valmistuksessa oli mukana neljä työmiestä. Heillä ei ollut käytettävissään piirustuksia auton rakentamiseksi, vaan hanke perustui työmiesten osaamiseen.  Tilausta olisi ollut useammallekin autolle, mutta prototyyppi jäi ainoaksi tehtaalla valmistetuksi autoksi. Halutessaan autoa pääsee katsomaan Uudenkaupungin automuseoon.

2.      Sisu

Oy Suomen Autoteollisuus Ab, myöhemmin Oy Sisu Auto Ab perustettiin Helsingissä vuonna 1931.Yritys valmistaa Sisu-merkkisiä kuorma-autoja. Autot myös suunniteltiin tehtaalla. Autoja suunniteltiin alusta alkaen Sisu-nimellä. Autoon tilattiin osia Volvon tehtaalta. Vuonna 1932 valmistui ensimmäiset autot. Linja-auton lisäksi valmistettiin kahdeksan kuorma-autoa. Pian yhteistyö Volvon kanssa lopetettiin tarpeettomana.  Tehtaan toiminta siirrettiin Karjaalle vuonna 1944, jossa toiminta jatkuu yhä edelleen. Tehtaalla onkin valmistettu lukuisia erilaisia kuorma-automalleja, sekä lisäksi lukuisia muita mallistoja.

Suomalaiseen sisuun yhdistyy siis muutakin kuin vain se pastilli, mutta mitä suomalaisella sisulla voisi saada irti suomalaisilta nettikasinoilta, jotka tarjoavat nykyään hyvinkin laajalla skaalalla pelattavaa meille suomalaisille. Ei siis pelkästään autoilusta kiinnostuneille F1-vetoja harrastaville vaan muuten. Kasinoita vain on niin paljon selattavaksi, että niiden valinnassa kannattaa käyttää apuvälineita, kuten parhaat nettikasinot listauksia, jotka myös useimmiten kertovat jotain enemmänkin eri kasinoista ja niiden sisällöstä ja tarjoilusta.

3.      Saab 99

Suomalaisen autohistorian top 5 autoa

Saab ja Valmet tekivät yhteistyötä vuodesta 1968 lähtien. Uudenkaupungin tehdas rakennettiin nopeaa tahtia, ja siihen rakennettiin laajennusosia seuraavina vuosina. Saab-Valmet toimi kannattavasti, koska kaikki valmistuneet autot myytiin Saabille omakustannushintaan. Se sai myös ostettua tarvittavia osia Saabilta, myöskin omakustannushintaan. Suomalaisten palkat olivat paljon pienemmät kuin ruotsalaisten, joten toiminnalla oli varsin kannattava kate. Aluksi yhteistyösopimus solmittiin kymmeneksi vuodeksi. Tuotanto lähti käyntiin vuonna 1969. Saab 99 oli suosituin auto kokoluokassaan 1970-luvulla. Suomessa niitä rekisteröitiin yli 40 000 kappaletta. Saab 99 oli keskikokoinen perheauto, jonka suosio perustui sen erikoiseen ulkonäköön. Autoa valmistettiin vuoteen 1984 asti. Autosta valmistettiin myös turbomoottorilla varustettua versiota. Turbomalleja rekisteröitiin noin 200 kappaletta.

4.      Volkswagen Kupla

Volkswagenin ensimmäinen automalli sai nimekseen Kupla. Sitä valmistettiin vuosina 1938-2003. Kupla on tunnettu pyöreästä muodostaan. Kaksiovinen kansanauto oli todella suosittu, sitä valmistettiin noin 21,5 miljoonaa kappaletta. Kupla oli suunniteltu alun perin Saksan nopeille autobahneille, eikä se ylikuumentunut, vaikka sillä olisi ajanut tunteja sen huippunopeutta. Kupla oli kestävä, ja varaosia oli helposti saatavilla. Jopa moottorin sai edullisesti vaihdettua. Aluksi moottori saatettiin joutua vaihtamaan jopa 100 000 ajetun kilometrin jälkeen. Autojen jälleenmyyjä tiedosti ongelman, ja organisoi toimivan vaihtokonejärjestelmän. Moottorin vaihtamisesta järjestettiin kilpailuja, ja nopeimmat saivatkin vaihdettua uuden moottorin paikalleen muutamassa minuutissa. 1960-luvulla Suomessa koottiin kuplasta 50 auton koe-erä. Miljoonan valmistetun auton raja ylitettiin vuonna 1965. Vuosina 1965-1973 miljoonan valmistetun auton määrä ylitettiin lähes joka vuosi. Disney on tehnyt useita elokuvia, jonka pääosassa on Herbie Riemukupla.

Kuplasta tulee aivan välttämättä mieleen myös jokkis-kisat ja kaikenlaiset muut autokilpailut. Niitä miettiessä on hyvä muistaa että ilmaisetvedot.com tarjoaa bonuksia vedonlyöjälle, ja jos olet joka tapauksessa laittamassa sen vedon Bottakselle tai Hamiltonille, niin miksi ei samalla tai ennen sitä katsoisi millaisia bonuksia olisi tarjolla.

5.      Toyota Corolla

1990-luvulla Toyota Corolla oli Suomen yleisin automalli. Corolla esiteltiin alun perin jo vuonna 1966. Corolla on ollut useana vuonna Suomen ostetuin auto. Corolla on suunniteltu kestämään hyvin talvisia olosuhteita. Automallin yleisyydestä johtuen varaosia on helppo saada, eivätkä ne ole kalliita. Auton voi huollattaa muissakin kuin merkkiliikkeissä. Posti on käyttänyt Corolloja jakeluautoina ympäri vuoden. Corollaa valmistetaan 13 eri maassa. Sitä myydään myös eri mallinimillä eri maissa. Toyota on julkaissut uusia Corollan versioita muutaman vuoden välein. Toyota Corolla on vuoden 2019 myydyin automalli.