A-kierroksen sijoittajat NordicNinja VC ja ITOCHU mahdollistavat Sensible 4:n laajentumista Eurooppaan ja Aasiaan. Japanissa suomalaisyritys on yksi tunnetuimmista pohjoismaisista kasvuyrityksistä.

Suomalainenrobotiikka- ja ohjelmistoyritysSensible 4 on kerännyt kuusi miljoonaa euroa ensimmäisellä rahoituskierroksellaan. Sensible 4:n A-kierrosta johti NordicNinja VC, japanilainen deeptech-rahasto joka on keskittynyt pohjoismaisiin kasvuyrityksiin sekä ITOCHU, yksi Japanin isoimmista kauppayhtiöistä. Rahoitus mahdollistaa Sensible 4:n laajentumisenja avaa ovia Aasian markkinoille. 

Rahoituskierroksen ensimmäinen vaihe on valmis ja koko kierros on tarkoitus saada päätökseen kesällä. Sijoitus mahdollistaa Sensible 4:n ohjelmistojen kehittämisen edelleen, kansainvälistymisen kiihdyttämisen ja GACHA-robottibussien seuraavien kehitysversioiden valmistamisen.

Sensible 4 toimittaa itseajaviin ajoneuvoihin ohjelmistoratkaisuja jotka mahdollistavat itsenäisen ajamisen kaikissa sääoloissa. Huono sää ja rajallinen näkyvyys ovat pitkään olleet merkittävä haaste itseajaville ajoneuvoille. Sensible 4:n ainutlaatuinen järjestelmä toimii myös esimerkiksi sateessa, sumussa ja tuiskuavassa lumessa. Yhtiö on saanut paljon huomiota kansainvälisiltä autovalmistajilta.

Olemme todella ylpeitä siitä että saamme Sensible 4:n mukaan sijoittajia joilla on vahva jalansija japanilaisessa autoteollisuudessa. Kun perustimme yrityksen kolme vuotta sitten, päätimme ensin keskittyä osoittamaan että teknologiamme toimii ja todentamaan sen asiakkaille. Ajoneuvovalmistajien kannalta vaikeiden sääolosuhteiden hallitseminen on ainutlaatuista osaamista joka mahdollistaa meille toiminnan kansainvälisesti kilpaillussa ympäristössä. Rahoituksen avulla kaupallistamme kehittämäämme teknologiaa ja tuomme sen yhdessä ajoneuvovalmistajien kanssa osaksi ihmisten jokapäiväistä liikkumista, tulipa vastaan sitten trooppinen rankkasade tai suomalaisittain lumipyry.”, sanoo Harri Santamala, Sensible 4:n toimitusjohtaja ja yksi yhtiön perustajista.

Sensible 4 julkaisi viime vuonna GACHA:n, maailman ensimmäinen kaikkiin olosuhteisiin soveltuvan robottibussin, yhdessä japanilaisen MUJI:n kanssa. Yhteistyö on herättänyt paljon kiinnostusta Japanissa ja suomalaisyhtiö on jo yksi tunnetuimmista pohjoismaisista kasvuyrityksistä Japanissa. Yleisö on voinut kokeilla robottibussia viime kesästä lähtien monessa Etelä-Suomen kaupungissa ja seuraavaksi se suuntaa Pasilaan, Helsinkiin.

GACHA voitti viime vuonna GOOD DESIGN Gold Award 2019 -palkinnon Japanissa, mikä on yksi maan merkittävimpiä design-palkintoja. Lisäksi GACHA voitti brittiläisen London Design Museumin jakaman Beazley Designs of the year -palkinnon. Sensible 4 palkittiin myös maineikkaassa Dubai World Challenge for Self-Driving Transport -kilpailussa maailman parhaana startupina miljoonan dollarina palkinnolla loppuvuodesta 2019.

Maailmalla saatavilla olevien itsenäisesti ajavien autojen ratkaisut eivät ole sillä tasolla, että ne pystyisivät toimimaan lumisateessa, sumussa tai taifuunin riehuessa. Sensible 4:n teknologia, nojaa laajaan tutkimustyöhön ja se on erilainen muihin olemassa oleviin toteutuksiin verrattuna. Sensible 4:n ainutlaatuinen teknologia mahdollistaa kaikenlaisten autonomisten ajoneuvojen ajamisen missä tahansa, milloin tahansa. Olemme todella innoissamme toteuttaessamme tätä tavoitetta yhdessä autonomisen ajamisen “unelma-tiimin” kanssa”, sanoo Tomosaku Sohara, NordicNinja VC:n toimitusjohtaja.

Olemme erittäin tyytyväisiä yhteistyöhön Sensible 4:n kanssa, joka tarjoaa ainutlaatuisen LiDAR-pohjaisen ohjelmiston ja huippuluokan sensorifuusioteknologiaa. Nämä mahdollistavat itseajavien autojen turvallisen toiminnan kaikissa sääoloissa. Uskomme, että tämä yhdistettynä 5G-teknologioiden nopeaan kehitykseen vaikuttaa suuresti tulevaisuuden liikkumistapoihin ja suuriin maailmanlaajuisiin autovalmistajiin. Lisäksi olemme erittäin tyytyväisiä Sensible 4:n ja NordicNinja VC:n yhteistyöhön, koska se syventää myös ITOCHU:n ja Suomen välistä hyvää suhdetta, sanoo Shunsuke Noda, Chief Digital & Information Officer, ITOCHU.

Sensible 4:n nopean kasvun on mahdollistanut yhteistyö suurten autoteollisuuden yritysten kanssa sekä EU:n ja Business Finlandin TKI-rahoitus. “Olemme todella yllättyneitä positiivisesta palautteesta mitä olemme saaneet teknologiastamme Aasiassa, etenkin MUJI:n ja Softbankin SB Drive:n yhteistyösopimuksista tiedottamisen jälkeen”, sanoo Santamala.