Škodalla kaksijakoinen viikonloppu Argentiinassa – Tidemand voittoon, Rovanperä keskeytti

29. huhtikuuta. WRC2-luokan kärjessä aina toiseksi viimeiselle erikoiskokeella asti ajanut Kalle Rovanperä joutui keskeyttämään Argentiinan MM-rallin toiseksi viimeisellä erikoiskokeella ulosajon seurauksena. Tämä tarkoitti sitä, että Rovanperän ŠKODA-tallitoveri Pontus Tidemand nousi voittoon.

Ennen keskeytystään 17-vuotias Rovanperä oli 9,9 sekunnin johdossa Tidemandiin verrattuna ja hehkutti argentiinalaista rallitunnelmaa.

– Täytyy sanoa, että täällä on huikea fiilis ajaa. En ole ennen kokenut mitään tällaista, nuori jyväskyläläinen ihmetteli.

Keskeytyksen jälkeen teinikuljettajan tunnelmat olivat syystäkin alakuloiset.

– Keskeytimme toiseksi viimeisellä erikoiskokeella. Olemme kunnossa, mutta auto kärsi vaurioita.

Aivan toisella fiiliksellä rallin jälkeen oli puolestaan Tidemand, joka ajoi lopulta ylivoimaiseen voittoon. Tosin Tidemandkin myönsi, että vastus oli kova.

– Kuumuus teki rallista vaativan. Lisäksi muut kuljettajat olivat niin nopeita, että myös meidän piti nostaa oman suorittamisemme tasoa, ruotsalainen kommentoi maalissa.

Rallin MM-sarjan seuraava ja kauden kuudes osakilpailu ajetaan Portugalissa 17.-20. toukokuuta.