Ville Valtonen ajoi Superbike-luokan Suomen mestariksi. Kuva: Road Racing SM tiedotus

Road Racingin SM-kausi huipentui Motoparkissa

Tänään saatiin päätökseen kauden 2018 osalta Road Racingin SM-sarja. Kauden viimeinen kisapäivä oli kilpa-ajoa parhaimmillaan ja lähtökohdat mitaleiden jakamiselle jännittävät.

Ennen tänään ajettua kauden viimeistä kisalähtöä oli Superstock 600 -luokassa SM-pistetaulukossa äärimmäisen tiukka tilanne. Eroa oli vain yksi piste Vertti Takalan ja Peter Palorannan välillä.

Kisa ajettiin wet racena, eli matkaan lähdettiin sadekelin renkailla, mutta rata oli kuivumassa vauhdilla. Kisa ratkesi oikeastaan jo rengasvalintoihin. Suurin osa kuljettajista lähti kuivan kelin renkailla, eli slicseillä. Muutamat ottivat riskin ja lähtivät sadekelin renkailla. Jos rata ei olisikaan kuivunut nopeasti, olisi sadekelin kumivalinta ollut voitokas.

Suomen mestaruudesta taistellut Peter Paloranta oli yksi niistä, jotka starttasivat sadekelirenkailla, mikä oli suuri virhe. Kuivuvalla radalla pehmeät sadekelin renkaat eivät kestäneet alkuunkaan kisavauhdin ylläpitämistä ja Paloranta ajoi maaliin vasta sijalla yhdeksän.

Koko kauden vahvasti ajanut ja sarjassa ykköspaikkaa pitkään pitänyt Paloranta kuittasi kaudesta SM-hopean. Se saattoi tuntua pettymykseltä, mutta luokan kova taso huomioiden SM-mitali on arvokas väristä riippumatta.

Usein tinkimättömällä tyylillä ajava Vertti Takala ajoi tällä kertaa varmistellen ja oli maalissa kolmantena. Sillä hän varmisti mestaruuden talvella ajetun jääratamestaruuden seuraksi.

– Lähdin kisaan taktiikalla, että tärkein on pitää Paloranta takana ja varmistaa mestaruus, totesi Takala.

– Kyllä nyt on hieno fiilis, hymyili tuore Suomen mestari.

Päivän tähti oli kuitenkin Sami Penna, joka johti kisaa ylivoimaisesti lähdöstä maaliin.

– Jo yöllä heräsin positiiviseen painajaiseen, jossa vedin Virtasalmella hirmu kyytiä, naureskeli Penna.

Kokenut kisakettu sanoi silloin tietäneensä, että kisa menee hyvin.

– Ja kun mekaanikotkin saivat entrattua pyörän jousitusta, niin kyllä tänään oli hieno ajaa, hehkutti Penna.

Päivän toinen positiivinen yllättäjä oli nuori Peetu Paavilainen, joka jäi kyllä selvästi Pennalle, mutta piti muut takanaan.

Mestaruuden vei siis Vertti Takala, hopeaa Peter Paloranta, pronssia Jani Sulin.

Superbike-luokassa mestaruuteen mahdollisuus oli Jani Rätöllä, Ville Valtosella ja Mika Hautalalla. Sarjan kärkikolmikko mahtui muutaman pisteen sisään kauden viimeiseen kisaerään lähdettäessä.

Kisassa Ville Valtonen otti koko lailla ylivoimaisen voiton ja sillä mies varmisti itselleen Suomen mestaruuden.

Sitä vastoin Jani Rättö ja Mika Hautala kävivät tiukan kisan, kuten heillä on tällä kaudella ollut tapana. Tänään taistelu ratkesi viimeisessä mutkassa Hautalan tuikattua hiuksen hienosti Rätön edelle. Jani Rätölle kuitenkin SM-hopea ja Mika Hautalalle pronssi.

Yleensä hillitysti esiintyvästä Ville Valtosesta näkyi, että mestaruus ilahdutti kovasti.

Hän sanoikin, että vaikka tämä kisa oli suht helppo, pitää muistaa, että takana on vuosien työ ja paljon vastoinkäymisiäkin.

– Niiden jälkeen tämä ensimmäinen Suomen mestaruus tuntuu tosi hyvältä, sanoi Valtonen.

Hänen kautensa jatkuu vielä pitkälle syksyyn. Tiistaina hän matkustaa Keski-Eurooppaan, jossa on useita kisoja ajettavana.

Jani Rättö oli myös ilmiselvän tyytyväinen.

– Yritin alkuun haastaa Villeä, mutta totesin ettei se onnistu. Lopulta kisa oli jännittävä ja vähän raskaskin, kun Mika (Hautala) painosti jatkuvasti.

– Ihan hyvältä maistui tämän päivän kolmas sija ja SM-hopea. Enhän minä ajamista tee sen takia, että aina täytyis voittaa, vaan siksi että se on kivaa.

Kilpakumppani Hautala oli samoilla linjoilla.

– Kivaa se on ja kivaa sen täytyy ollakin.

– Tärkeintä on, että kisan jälkeen pystyy itse pakkaamaan pyörän autoon ja lähtemään kotiin. SM-pronssi on urani paras saavutus ja olen hyvin tyytyväinen siitä.

Teksti: Sami Salonen

Road Racingin SM-kausi huipentui Motoparkissa - JM SM-liigan mitalit ratkottiin Oulussa

JM SM-liiga kaasuteltiin viikonloppuna Oulussa. Kuva: Tero Lyttinen

Vääksyn Betoni Team JM SM-liigan mestariksi

Jokamiehenluokan SM-liigan toinen kilpailupäivä Oulun OuluZonen radalla sisälsi tiukkaa taistelua ja mitaliratkaisut jäivät aivan viimeisiin lähtöihin.

Lauantain karsinnoissa lohkovoiton saalistanut Pellon moottorikerhon Vääksyn Betoni tiimi oli kovassa vireessä myös sunnuntaina. Se pysyi kärkipaikalla niin finaalikarsinnoissa kuin suurimman osan finaalilähdöistäkin. Pahimmaksi haastajaksi nousi Konneveden moottorikerhon Konnekuljetus Team. Pellon mestaruus varmistui vasta päivän toiseksi viimeisessä lähdössä. Joukkueen paras pistemies oli Kimmo Angervisto neljällä ykköstilalla ja kahdella kakkostilalla. Janne Viitikko puolestaan ajoi viisi lähtöä voittaen jokaisen.

Lakeuden urheiluautoilijoiden järjestämässä kilpailussa myös pronssimitaleista taisteltiin toiseksi viimeiseen lähtöön saakka. Pronssia vei etuvetokalustolla kilpaillut Vakka-Suomen urheiluautoilijoiden AMS-Team. Satakunnan urheiluautoilijoiden Team Rajala Motorsport jäi pronssista ainoastaan viisi pistettä. Team Rajala nousi neljänneksi aivan viimeisissä lähdöissä. Rauman urheiluautoilijoiden Alsecco Team jäi ainoastaan pisteellä. Kuudes finaaleihin selvinnyt tiimi oli Lapuan urheiluautoilijoiden PRP Racing Team.

Teksti: Tero Lyttinen