Syksyllä 2019 Espoon Leppävaaran ja Keravan ympäristössä liikennöidään HSL-liikennettä 30 sähköbussin voimin. Helmikuussa 2020 bussien määrä kasvaa 35:een. Sähköbussit soveltuvat kaupunkiliikenteeseen erinomaisesti, sillä ne vähentävät merkittävästi kaupunkiympäristön päästöjä, ne ovat hiljaisia ja niillä on miellyttävä matkustaa ja ajaa.

– Sellaista joukkoliikenteen kuuluu ollakin – mukavaa, ympäristöystävällistä ja helppoa käyttää, painottaa Pohjolan Liikenteen toimitusjohtaja Heikki Alanko.

VR-konserniin kuuluva Pohjolan Liikenne voitti HSL:n kilpailutuskierroksella 47 muun muassa Leppävaaran liikennöintikohteen, jossa vaatimuksena oli viiden sähköbussin liikennöinti. Vaaditun viiden bussin lisäksi Pohjolan Liikenne tarjosi 20 ylimääräistä sähköbussia Leppävaaraan ja 10 Keravalle.

Molempien kohteiden liikennöinti alkaa syksyllä 2019.

– Olen äärimmäisen innostunut siitä, että pääsemme tuomaan asiakkaiden käyttöön näin merkittävän määrän sähköbusseja. Tyytyväisyyttä lisää se, että voimme tarjota sähköbussimatkoja myös Keravalle, joka on meille uusi liikennöintialue, Alanko kertoo.

Sähköbussien liikennöinti on uusi aluevaltaus Pohjolan Liikenteelle. Bussien ja niiden päätepysäkeille sijoitettujen latauspisteiden toimivuutta on kuitenkin testattu jo vuosia. Lisäksi vuonna 2017 valmistuneelle Pasilan varikolle on jo rakennusvaiheessa tehty valmiudet laajamittaiseen sähköbussien käyttöönottoon.

– Olemme jo pitkään tehneet työtä sähköbussien toimintaedellytysten selvittämiseksi. Tällä HSL:n kilpailutuskierroksella pystyimme ensimmäisen kerran hyödyntämään usean vuoden ajalta kartutettua osaamista, Alanko iloitsee.

Pohjolan Liikenne ottaa käyttöön 35 sähköbussia HSL liikenteessä