Suomalaiset liikkuvat kesällä pitkiä matkoja erilaisilla kulkuvälineillä. Olosuhteet voivat tuntua talvea helpommilta, mutta vaarallisten tilanteiden välttäminen saattaa olla pienistä jokapäiväisistä valinnoista kiinni. Kuva: Nina Mönkkönen/Liikenneturva.

Suomalaiset liikkuvat kesäisin pitkiä matkoja erilaisilla kulkuvälineillä. Olosuhteet voivat tuntua pimeämpiä ja liukkaampia vuodenaikoja turvallisemmilta, mutta liikenteen henkilövahinkojen määrä kasvaa kesää kohti. Liikenneturva muistuttaa, että kesäliikenteessä vaarallisten tilanteiden välttäminen saattaa olla pienistä jokapäiväisistä valinnoista kiinni. Nuorten osuus onnettomuuksista korostuu kesäkuukausina. Tänä vuonna huomiota kiinnitetään myös niihin nuoriin, jotka tekevät turvallisia valintoja liikenteessä.

Kesä liikuttaa ihmisiä, ja liikenteen henkilövahinkojen määrä kasvaakin kesää kohti. Onnettomuusmäärän kasvu näkyy myös nuorten kohdalla; nuorten henkilövahinkojen määrä kaksinkertaistuu kesäliikenteessä. Viikonloput ja eritoten kesälauantait ovat tilastojen valossa tyypillistä aikaa nuorten liikenneonnettomuuksille, joissa näkyvät ylinopeus, väsymys, kiinnittämätön turvavyö sekä alkoholi. Tai kaikkien näiden yhdistelmä.

Eri tutkimusten mukaan nuoria riskikuljettajia on arvioitu olevan 10-17 prosenttia kaikista nuorista. Nuorten kuljettajien onnettomuusriski kuitenkin pienenee ajokokemuksen ja iän karttuessa. Kokematon kuljettaja ei aina osaa kiinnittää huomiota sellaisiin seikkoihin, joista saattaa aiheutua vaaratilanteita. Onnettomuusriski kasvaa myös usein silloin, kun kyydissä on kavereita. Näyttämisen halu ja tarve kilpailla näkyvät eritoten nuorten mieskuljettajien riskialttiissa ajotavassa.

Valtaosa nuorista liikkuu fiksusti – kannustus auttaa

”Riskejä voi kuitenkin vähentää ennakolta. Liikutaan sääntöjen mukaan ja tehdään se valinta, että laitetaan turvavyö aina kiinni, ei käytetä kännykkää, kun ajetaan eikä mennä humalaisen kuljettajan kyytiin”, muistuttaa Liikenneturvan aluepäällikkö Rainer Kinisjärvi.

Liikenneturva haluaa tänä kesänä haastaa ajatusmallia, jonka mukaan riskienotto jollain tavalla kuuluisi nuoruuteen ja olisi jokaiselle nuorelle ominaista. Sääntöjä noudattavia ja toisia tienkäyttäjiä huomioiden liikkuvia nuoria tulisi kannustaa turvallisiin valintoihin antamalla positiivista palautetta mallikelpoisesta toiminnasta.

”Toki on myös riskikäyttäytyjiä, mutta valtaosa nuorista liikkuu liikenteessä esimerkillisen fiksusti. Monestihan nuorta rohkaisee pienikin kannustus liikenteessä – peukku tai hymy. Läheisen, tutun tai ystävän kannustavasta kommentista tulee varmasti hyvä olo. Kehut merkitsevät paljon aikuisenakin, joten ne tekevät varmasti vaikutuksen auton rattiin vasta tarttuneeseen nuoreen”, Kinisjärvi pohtii.

Liikenneturvalta ajankohtaisia liikenneaiheita läpi kesän

Liikenneturva tilastoi, tutkii ja seuraa liikenneturvallisuuden kehitystä, liikenteen ilmiöitä, lainsäädäntöä ja yleistä keskustelua Suomesta ja maailmalta. Kesäkuukausina julkaistaan myös tuloksia tuoreista kyselyistämme ja lähetämme ajankohtaisia liikennevinkkejä.

Tutustu kesän tiedotuskalenteriimme tai tilaa tiedotteet suoraan omaan sähköpostiin osoitteesta www.liikenneturva.fi/tilaa. Haastateltavaa tai tilastotietoa kaipaavaa toimittajaa palvelee Liikenneturvan medianumero 020 7282 320arkisin kello 8.15-16.00, heinäkuussa klo 9.00-15.00.

Tilastotietoa

Nuorten onnettomuuksista

Rattijuopumuksesta