Renkaiden kunnon tarkastaminen pari kertaa vuodessa ei riitä, sanoo LähiTapiolan liikenneasiantuntija. Sopiva aika rengastarkastukselle on juuri nyt.

Auton renkaiden kunto tarkastetaan usein vain keväisin ja syksyisin renkaiden vaihdon yhteydessä. LähiTapiolan liikenneturvallisuuden johtava asiantuntija Markus Nieminen kuitenkin muistuttaa, että rengaskuntoa tulisi tarkkailla tätä useammin.

Sopiva ajankohta kuntotarkastukselle on nyt kesän jälkeen. Kesällä on saatettu ajaa pitkiäkin matkoja ja renkaat ovat saattaneet päästä kulumaan yli suositusten. Laki määrittää henkilö- ja pakettiauton kesärenkaiden minimiurasyvyydeksi 1,6 mm. Asiantuntijoiden mukaan urasyvyyden tulisi kuitenkin olla vähintään 4 mm, koska etenkin sadekelillä tätä matalampi urasyvyys voi olla turvallisuusriski.

Renkaiden urasyvyyden voi mitata klassisella kolikkotestillä. Kuluneisuus tulee mitata renkaan keskeltä pääurien kohdalta ja siihen apuvälineeksi sopii Niemisen mukaan kahden euron kolikko.

– Kolikon hopean värinen reunus on n. 4 mm levyinen. Jos kolikon reunus uppoaa kokonaan renkaan uraan, tiedät että urasyvyys on yli 4 mm ja rengas on vielä kelvollinen arkiliikenteeseen. Tarkempaan mittaustulokseen tarvitset urasyvyystulkkia, jossa on millimetriasteikko.

Tarkasta rengaspaineet säännöllisesti

Toinen jälkitarkastus, joka on hyvä tehdä myös syksyn aluksi, on ilmanpaineiden mittaus. Renkaiden ilmanpaine tulisi tarkastaa rengaspainemittarin avulla säännöllisesti.

– Huolellinen kuljettaja tarkistaa rengaspaineet kuukauden välein. Jos renkaat ovat uudet, riittää yleensä parin kuukauden välein. Lämpötilan sahaaminen edestakaisin vaikuttaa siihen, että rengaspaineet eivät pysy täysin siinä mihin ne on vaihdon yhteydessä asetettu.

Niemisen mukaan moni laittaa varmuuden vuoksi 0,2 baria ylipainetta suositukseen verrattuna. Tämä nyrkkisääntö toimii useimmissa autoissa hyvin, koska pieni ylipaine ei ole vaarallista. Alipaine sen sijaan lisää kitkaa, renkaan kuumenemista ajossa ja renkaan kulumista.

Markus Nieminen peräänkuuluttaa huolellisuutta kuntotarkastuksen tekemisessä.

– Pelkkä vilkaisu on aika epäluotettava eikä se välttämättä anna totuudenmukaista kuvaa renkaiden kunnosta. Ilmanpaineen ja kuluneisuuden lisäksi kannattaa tarkastaa myös renkaan ikä. Jos se lähentelee 10 vuotta, eivät ne enää vastaa ominaisuuksiltaan uudempia renkaita. Vanhan renkaan jarrutusmatka voi olla huomattavasti uutta pidempi. Renkaan valmistuskuukausi ja vuosi on aina merkattu sen kylkeen.

Autoilijan tarkastuslista – tee nämä säännöllisesti

1. Seuraa renkaan kulumista. Kuluuko rengas tasaisesti koko kulutuspinnasta vai kuluuko se enemmän vain toisesta reunasta? Säädätä tarvittaessa pyörien asentokulmat oikeaksi autokorjaamolla.

2. Tarkasta ilmanpaine säännöllisesti vähintään parin kuukauden välein rengaspainemittarilla.

3. Tiedätkö renkaittesi iän? Renkaan valmistusvuoden ja kuukauden voi lukea renkaan kyljestä. Jos renkaan ikä lähentelee 10 vuotta, ne tuskin ovat enää turvalliset jokapäiväiseen liikkumiseen.