Mieti itseäsi kuskina, olet käynyt autokoulun ehkä parissa eri erässä ja oppinut siellä liikennemerkit ja liikennesäännöt. On autokoulun käynnistäsi aikaa vuosi tai vuosikymmeniä, muistat osan oppimastasi ja osan olet unohtanut. Tämän lisäksi osa liikennemerkeistä ja liikennesäännöistä ovat muuttuneet vuosien varrella. Miten olisi mahdollista, että jokainen liikenteessä oleva kuski tunnistaisi kaikki liikennemerkit ja tietäisi kaikki tieliikennesäännöt, ei mitenkään.

Tulevaisuus voi tuoda tullessaan tähän kaikkeen huikean muutoksen, siis jos itsenäiset, autonomiset autot valtaavat jossain vaiheessa liikenneväylät. Kovin nopeastihan tällainen ei voi toteutua, koska kyseessä on sekä auton omistajalle että julkiselle hallinnolle iso kustannus ja ennen kaikkea kysymys turvallisuudesta, mutta otetaan pari ajatusleikkiä tilanteeseen missä autojamme ohjaakin auto itse ja me kaikki olemme vain kyytiläisiä.

Taksiliikenne loppuu

Taksiliikenne loppuu nykymuodossaan ja taksien tilalle tulee taksiyritysten automaattisia takseja, jotka menevät minne matkustajat niiden haluavat menevät ja todennäköisesti kustannukset hoidetaan jo liikkeelle lähdössä mobiilisti suoraan matkustajilta. Samalla taksityyppisten autojen määrä kasvaa huomattavasti, koska kaikilla ihmisillä ei ole varaa vaihtaa vanhaa autoaan autonomiseen, joten yksityisauto-omistus vähenee radikaalisti ja tilalle tulevat erilaiset automaattiset liikennevälineet.

Siinä missä varsinaiset taksikuskit vähenevät, niin vastaavasti taksiyrittäjiä voi tulla lisää tai sitten markkinat valtaavat isot taksiyritykset, joilla on alusta alkaen varaa investoida uusiin autoihin.

Viihdekäyttö lisääntyy

Kun kuskeja ei enää ole, ei ole enää myöskään liikenteessä rattijuoppoja ja liikenneturvallisuus lisääntyy, mutta vastaavasti alkoholinkäyttö saattaa lisääntyä ja lounaille voi palata viinilasilliset ja oluttuopit. Se paras hedelmäpeli netissä on sitten myös pelattavissa autossa matkustaessa, eikä matkustajien tarvitse enää edes nähdä ulos liikkuvasta kulkuvälineestä, koska tämän täydellisen autonomian aikana ei autoissa enää ole rattia eikä muitakaan varsinaisia hallintavälineitä. Auto menee sinne, minne se on määrätty menevän.

Nykyään autoissa voi takana matkustajille olla tarjolla elokuvia ja viihdettä, mutta näiden autonomisten autojen tullessa voidaan autojen sisusta muuttaa täysin erilaiseksi ja vaikka asettaa matkustajat auton ”äärilaidoille” ja laittaa keskelle pöytä erilaisia pelejä varten. Tai auton ”seinät” voidaan ottaa elokuvakäyttöön. Vaihtoehtoja ja kehitysajatuksia nimenomaan viihdekäyttöön on varmaan paljonkin, mutta mitä oikeasti tapahtuisi, sen aika näyttää – mutta tuskin ennen 2050-lukua.

Tuollainen auton keskellä oleva pöytä mahdollistaisi jopa pokerinpeluun mutta myös virtuaalisen livepokerin pelaamisen auton liikkuessa.

Teknisesti mahdollista

Tekniset valmiudet autojen autonomiseen ajamiseen ovat jo melkoisen lähellä. Suurin ongelma on ihminen ja nykyiset liikennejärjestelyt, eikä ole mitään mahdollisuutta vaihtaa edes yhden maan, saatikka sitten koko maailman autokantaa kerralla. Välivaihe, missä liikenteessä on sekä nykyisenlaisia kuskeilla ohjattavia autoja ja autonomisia autoja on hankala, sillä autonomiset autot voidaan rakentaa niin etteivät ne voi törmätä mihinkään, mutta aina on liikenteessä myös sellaisia kuskeja, jotka nimenomaan haluavat törmätä.

Muu auton käyttö

Kaikki auton käyttö ei ole vain työajoa tai liikkeissä ja kaupoissa käymistä. Autoiluun liittyy paljon muutakin, kuten me kaikki tiedämme. Miten käy erilaisten nykyisten autokilpailujen, miten ajetaan rallia, formuloita yms autokilpailuja jatkossa, vai siirtyvätkö ne kaikki tietokoneilla ajattavaksi, eSports tyyliin. Suurin osa katsojista on jo nyt televisioiden ja suoratoiston ääressä, joten eroa ei luultavasti tulisi lainkaan sillä siinä vaiheessa tietokonegrafiikat olisivat yhtä hyviä kuin nykyinen todellisuus – itseasiassa virtuaalisen todellisuuden kautta rallikilpailut yms olisivat jatkossa entistä interaktiivisempia katsojille.

Entä sitten harrasteautot ja historialliset autot? Todennäköisesti meille rakennettaisiin erilaisia alueita, joilla voitaisiin harrastaa näillä vanhoilla autoilla, jos vain on enää polttoainetta saatavilla. Jo nyt monet valtiot ovat luopumassa polttomoottoriautoista 2030-luvulla, joten tämä koko edellä esitelty tulevaisuus voisi hyvinkin olla todellisuutta 2050-luvulla.