Ensinnäkin taksilupien määrä on ollut viimeiset vuodet selkeässä laskusuunnassa mutta nyt uuden lain myötä taksikuskiksi voi alkaa periaatteessa kuka tahansa, kunhan vain läpäisee kokeen.  Uuden liikennelain mukaisia uusia taksiliikennelupia on reilun viikon aikana myönnetty yli 400 kappaletta, Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi kertoo tiedotteessaan. Taksinkuljettajien ajolupia on myönnetty puolestaan yli 200. Taksiliikennelupia on myönnetty kaikkiin maakuntiin, eniten Uudellemaalle ja siellä erityisesti pääkaupunkiseudulle. Taksinkuljettajien ajolupia on haettu noin 270 kappaletta ja niitä on myönnetty 210 kappaletta. Ennen lakiuudistusta taksinkuljettajan ajolupia myönnettiin keskimäärin noin 50 viikossa. Lohjalle on myönnetty uuden lain aikana kolme ja Vihtiin kaksi lupaa.

Mitä tapahtui, kun uusi taksilaki astui voimaan

1.7. alkaen taksimatkan hinta voi vaihdella esimerkiksi kellonajan, taksiyrityksen, tilaustavan ja haluttujen lisäpalveluiden mukaan – hinta on kerrottava taksimatkustajalle ennen matkan alkamista. Lain myötä myös nykyisestä kiintiöidystä toimilupajärjestelmästä luovutaan. Taksinkuljettajalla tulee edelleen olla voimassa oleva taksinkuljettajan ajolupa ja taksinkuljettajan koe on suoritettava kuitenkin hyväksytysti. Uber joutui lopettamaan toimintansa Suomessa viime kesänä, mutta uuden taksilain voimaantulo mahdollisti yrityksen paluun markkinoille.

– Mutta voi myös käydä niin, että jotkut yrittäjät siirtyvät nykyisiltä toimipaikoiltaan muualle tai lopettavat kokonaan. Silloin Suomeen syntyy alueita, joissa takseja ei ole tarjolla enää ollenkaan, myöntää Suomen Taksiliiton toimitusjohtaja Timo Koskinen.

Hintakatto poistuu – tarkista hinta etukäteen

Asiakkaalla on oikeus tietää hinta tai hinnan määräytymisen perusteet taksia tilattaessa tai ennen matkan alkamista. Yritysten hinnat voivat perustua esim. nykyisen kaltaisiin kilometri- ja aikaveloituksiin tai voivat olla kiinteitä tietylle välille tai sopimusperusteisia. Myös osa yrityksistä voi periä lähtömaksuja ja toiset eivät. Jos matkan hinta ylittää 100 euroa, niin kuljettajan pitää sopia selkeästi hinnasta etukäteen asiakkaan kanssa.  Taksamittari ei ole jatkossa pakollinen. Taksi tarvitsee hyväksytyn ja tarkistetun taksamittarin vain silloin, jos myy kyytejä ilmoittamatta hintaa etukäteen.

Lohjalla alkujärkytystä ei ole varsinaisesti ollut ja hinnat ovat noudatelleet muun tapaa eli vanhat mittaritaksat ovat tulleet hieman alaspäin ja monissa autoissa on ollut mahdollista neuvotella myös mittariton hinta.

Taksin tilaaminen

Takseilla ei ole enää nykyisenkaltaista päivystysvelvollisuutta. Etenkin maaseudulla tämä saattaa tarkoittaa sitä, että hiljaisina ajankohtina taksi kannattaa tilata ennakkoon.  Muista myös selvittää taksia tilatessasi taksiyrityksen tarjoamat lisäpalvelut, jos sinulla on niille tarvetta. Tällaisia ovat esimerkiksi ison matkatavaran kuljettaminen, lastenistuimet ja eläinten kuljetus. Mikäli sinulla on oikeus käyttää Kelan tai kuntien rahoittamia taksipalveluita, noudata niiden osalta heidän ohjeistustaan.

– Nykyään taksiyrittäjät jakavat päivystysvuorot keskenään niin, että jokaisessa kunnassa on autoja koko ajan tarjolla. Nyt se käytäntö loppuu. Se tarkoittaa, että asiakkaan on opittava ennakoimaan kuljetustarpeensa ja sopia kyydeistä etukäteen, jatkaa Koskinen.

– Nyt tilanne on se, että paikkakunnalla päivystää kuka haluaa sitä tehdä. Ennen oli selkeät vuorolistat. Varsinkaan arkiöinä ei ole hirveää halukkuutta päivystämiseen, koska kyytejä on vähän, kerrotaan paikallisilta taksiautoilijoilta ympäri Suomen.

Lohjalla tiedämme, että ainakin Sammattiin on tulossa oma paikallinen taksi, jota vetää paikallinen yrittäjä ja tarkoituksena nimenomaan varmistaa paikalliset palvelut ja ihmisten pääsy palveluiden lähelle.

– On sitä tullut keskusteluja, joissa ollaan mietitty esimerkiksi baariin lähtöä mutta kun taksikeskuksesta ei saa autoa tänne Sammattiin, niin ollaan sitten jääty kotiin. Uusi paikallinen taksi tulee tähänkin tarpeeseen juuri ajoissa ennen tämän kesän Tuherokkia.

Mitä tapahtui, kun uusi taksilaki astui voimaan

Soittamalla tai sovelluksella

Jos tilaat taksin soittamalla tai sovelluksella, tulee sinun saada tieto matkan hinnasta tai hinnan määräytymisen perusteet tilauksen yhteydessä. Takseissa on eroja niin palveluissa kuin hinnassakin, asiakkaan pitää siis itse päättää, mitä painottaa valinnassaan.

Taksitolpalta tai muulta taksiasemalta

Nykyään taksitolpilla tai muilla taksiasemilla on vallitsevana käytäntönä, että asiakkaan tulee valita ensimmäinen taksi, ellei taksin vaihtamiselle ole perusteltua syytä, kuten esim. auton koko. Jatkossa taksien erilaiset hinnoitteluperusteet vaikuttavat myös tähän käytäntöön ja asiakas saa vapaasti valita, minkä taksin haluaa ottaa.

Mistä taksin tunnistaa?

Taksivalaisin on hyvä tapa tunnistaa taksi jatkossakin. Taksivalaisimen tulee olla kelta-musta, jossa lukee joko TAKSI tai TAXI. Taksivalaisimen koko voi vaihdella ja siinä voi olla muutakin tekstiä. Taksivalaisimen käyttö oikeuttaa taksin käyttämään esimerkiksi taksiasemia, taksikaistoja ja muita vain takseille varattuja alueita. Taksina voi toimia henkilöautojen lisäksi mm. pakettiautot, mopoautot, mönkijät tai kuorma-autot, mutta ei linja-autot.

Taksiyrityksen ja taksinkuljettajan luvat voi tarkastaa nettipalvelusta

Luvanhaltijan nimi, yhteystiedot sekä kuljettajan nimi on oltava matkustajan nähtävillä. Taksiyrityksillä tulee olla lupa toiminnan harjoittamiseen Luvan voimassaolon voi tarkastaa valtakunnallisesta hakupalvelusta.