Unibetin F1-asiantuntija Mika Häkkinen analysoi kolumnissaan Bakun osakilpailua, joka ei tällä kertaa tarjonnut suurta draamaa mutta sitäkin suuremman revanssin Valtteri Bottakselle. Viime vuonna voitto lipesi hänen käsistään rengasrikon takia, mutta tänä vuonna hallinta pysyi Mercedes-kuskin hyppysissä alusta loppuun.

En olisi voinut olla onnellisempi Valtteri Bottaksen puolesta sunnuntaina. Azerbaidžanin osakilpailun voitto ei ainoastaan tuonut revanssia viime vuodesta, jolloin rengasrikko vei häneltä voiton, vaan palautti myös hänen pistejohtonsa kuljettajien MM-sarjassa.

Mercedeksellä on kauden neljästä ensimmäisestä osakilpailusta taskussaan neljä kaksoisvoittoa. Mikään talli koko F1-historian aikana ei ole pystynyt aloittamaan kautta yhtä hyvin. Ulkopuolelta suoritus näyttää helpolta, mutta Mercedeksen on pitänyt paiskia lujasti töitä joka viikonloppu, eikä Baku ollut poikkeus tähän.

Bakun rata koostuu periaatteessa kahdesta pitkästä ja nopeasta osiosta, joiden välissä on syheröinen osuus. Noilla suorilla Ferrarit olivat todella nopeita. Harjoitusten perusteella näytti siltä, että Charles Leclerc voisi dominoida viikonloppua.

Sanon aina, että menestyminen Formula ykkösissä vaatii yksityiskohtien huomioimista. Bakussa tähän kuului radan lämpötilan tarkkailu aika-ajoissa ja olosuhteisiin parhaiten sopivien renkaiden valinta.

Robert Kubican ulosajo aika-ajojen ensimmäisessä osiossa viivästytti loppusessiota. Sen seurauksena radan lämpötila laski. Silloin Leclerc – jonka autossa oli keskikovat renkaat muiden tallien käyttäessä pehmeitä – lukitsi renkaansa ja ajoi Ferrarillaan seinään mutkassa 8, joka on koko kalenterin kapein kohta. Se oli pieni virhe, jolla oli suuret seuraukset sekä Charlesille että Ferrarille.

Valtterin ja Lewisin yhteistyö toimii

Olen sanonut ennenkin, että eräs Valtterin ja Lewis Hamiltonin vahvuus on heidän yhteispelinsä. Bakun aika-ajoissa on tärkeä yrittää hyötyä toisten autojen vetoavusta radan loppuosan pitkällä suoralla. Tämä tehdään hyödyntämällä edellä ajavan auton imua, eli sen ilmaan jättämää aukkoa, jotta saa paremman huippunopeuden.

Valtteri ajoitti aika-ajovetonsa täydellisesti ja pääsi McLarenin Lando Norrisin imuun, kun taas Lewis sai vetoapua Valtterilta. Valtteri oli pitänyt parempaa huolta rengaslämmöistään ja oli paljon nopeampi kierroksensa alussa, mikä toi hänelle hänen kahdeksannen paalupaikkansa F1:ssä.

Tiimityö jatkui kisassa. Vaikka Mercedekset olivat rinta rinnan ensimmäisissä mutkissa, he antoivat toisilleen tarpeeksi tilaa eivätkä osuneet yhteen. Valtteri sai ajettua fantastisen ensimmäisen kierroksen ja oli sen päätteeksi kaksi sekuntia Lewisin edellä.

Valtterin suoritus oli eräs hänen parhaistaan. Ensimmäisestä kierroksesta lähtien hän kontrolloi kisaa täysin. Pari kierrosta ennen maalia Lewisin kisainsinööri antoi hänelle luvan painaa täysillä, mutta vaikka hän saikin kurottua eron kiinni, Valtteri vastasi vauhtiin. Tämä oli Valtterin kisa, eikä kukaan voinut viedä häneltä voittoa.

Hän johtaa nyt mestaruussarjaa pisteellä: sillä samalla pisteellä, jonka sai Melbournessa kisan nopeimmasta kierroksesta. Hän tietää, että Lewis Hamiltonin voittamiseen tarvitaan joka ikinen piste. Ja juuri niin Valtteri tekee: voittaa, kun tilaisuus aukenee, ja muulloin varmistaa maksimipisteet.

Ferrarin tehtävä ryhtiliike

Tällä hetkellä mestaruustaistelu on Mercedes-kuskien välinen. Ferrarilla on erittäin nopea auto, mutta heillä ei ole varaa kolareihin, renkaanlämpöongelmiin eikä vain yhteen autoon taistelussa vahvoja Mercedes-kuskeja vastaan.  

Seuraavassa kisassa Espanjassa Ferrarin pitää antaa kaikkensa voittaakseen vaikeudet. Heidän on pakko. Samaan aikaan viime vuonna Sebastian Vettel oli voittanut kaksi kisaa, joten italialaistallin alkukausi on ollut vaikea.

Olen varma, että he tulevat taas haastamaan Mercedeksen. Charles Leclerc oppii koko ajan ja näyttää nopeutensa. Sebastian reagoi siihen, ja jos talli saa pidettyä kuskien väliset jännitteet hallinnassa, heillä on mahdollisuus haastaa Mercedes voitoista.

Vuorossa Barcelonan tuttu rata

Odotan Red Bullin olevan kilpailukykyinen Barcelonassa. On mielenkiintoista, että Max Verstappen on vain pisteen perässä Vetteliä mestaruustaistossa. Nuori hollantilainen on kypsymässä. Hondan tuotua viime viikolla moottorinpäivityspaketin sekä Verstappenin että tallikaveri Pierre Gaslyn pitäisi pystyä haastamaan Mercedes ja Ferrari entistä useammin.

Barcelona on rata, jonka kaikki tallit tuntevat erittäin hyvin talvitestien ansiosta. Kärkitallien takana odotan taistelun olevan tiukkaa McLarenin, Renault’n, Racing Pointin, Toro Rosson ja Alfa Romeon kesken.

Toisin sanoen kaikkien paitsi Williamsin, jolla on turhauttavan vaikeaa autonsa kanssa, joka on neljä sekuntia kärjestä. Hämmentävä takaisku tallille, joka antoi Valtterille mahdollisuuden loistaa Formula ykkösissä.

Mika Häkkinen, Unibet F1 Insider.