Mercedes-Benzin 7 kuukauden myyntitulos oli paras yhtiön historiassa

Mercedes-Benz rikkoi tammi-heinäkuun aikana aikaisemmat myyntiennätyksensä. Asiakkaille toimitettiin maailmanlaajuisesti yhteensä 1 356 350 uutta henkilöautoa. Luku on uusi ennätys ja merkitsee 2,3 prosentin kasvuvauhtia. Heinäkuun oli yhtiön historian toiseksi paras yhteensä 167 518 henkilöautolla. Suurin yksittäinen markkina-alue on Kiina, jonne myytiin heinäkuussa 52 616 ja tammi-heinäkuussa 392 780 uutta Mercedes-mallia (+15,1 %). Muuallakin Aasian-Tyynenmeren alueella rikottiin entiset luvut muun muassa Etelä-Koreassa, Japanissa, Intiassa, Malesiassa ja Thaimaassa. Mercedesin menekkiä siivittää jatkossa esimerkiksi uudistunut C-sarja, jonka sedan- ja farmarimalleja on myyty tähän mennessä yhteensä yli 9,5 miljoonaa kappaletta.

Mercedes-Benzin myyntiennätykset paukkuivat rikki kesän aikana

Uuden C-sarjan tuotanto käynnistyi Bremenissä

Mercedes-Benzin tärkeimmän myyntimallin, kesällä uudistuneen C-sarjan tuotanto on täydessä käynnissä Saksan Bremenissä. Mallia aiotaan valmistaa neljällä tehtaalla neljällä mantereella, Bremenin lisäksi Yhdysvaltain Tuscaloosassa, Etelä-Afrikan East Londonissa sekä Kiinan Beijingissä. Tuotanto laajenee vähitellen Euroopan ulkopuolelle Bremenin päätehtaan johdolla. C-sarjan valmistuksessa hyödynnetään uusinta digitaalista Industry 4.0-tason tuotantoteknologiaa, joka varmistaa esimerkiksi materiaalivirtojen optimoinnin, joustavuuden ja tehokkuuden kasvattamisen sekä työntekijöiden työergonomian kehittämisen. Esimerkiksi osat ja komponentit toimitetaan tuotantolinjoille esitäytetyissä koreissa automaattisilla kuljettimilla. Entinen paperipohjainen dokumentointi on korvattu tableteilla ja PC-tietokoneilla paperittoman toimiston periaatteiden mukaisesti.

Suomessa Mercedesin asema vahvistui yritysautojen Top 6:ssa

Heinäkuun jälkeen Suomessa on myyty tänä vuonna yhteensä 3866 uutta Mercedes-Benz-henkilöautoa, ja markkinaosuus on 4,9 prosenttia. Heinäkuussa asiakkaille toimitettiin 393 uutta autoa. Yritysmyynnissä Mercedes-Benz on maan 6. suosituin henkilöautomerkki.  Heinäkuun loppuun mennessä on ensirekisteröity yrityskäyttöön 1250 uutta Mercedes-Benziä. Tämä on 10,4 prosenttia enemmän kuin vastaavaan aikaan vuonna 2017. Mercedes-Benzin osuus yritysmyynnistä on 6,4 prosenttia. Yritysautoissa suosituimmat Mercedes-mallit ovat olleet tänä vuonna C-sarja (269 kpl), GLC (230) sekä E-sarja (205). GLC:n suosio yritysautona on kaksinkertaistunut viime vuodesta.

Janne Hällfors Veho Henkilöautot -liiketoimintayksikön markkinointijohtajaksi

KTM Janne Hällfors (35) on nimitetty Veho Henkilöautot -liiketoimintayksikön markkinointijohtajaksi ja VHA:n johtoryhmän jäseneksi 1.8.2018 alkaen. Janne siirtyy Vehoon Toyota Auto Finlandin markkinointijohtajan paikalta. Hänellä on monipuolinen kokemus autoalalta, sillä ennen siirtymistään Toyotalle hän työskenteli tuote- ja markkinointipäällikkönä Audi Finlandilla.

–          Vehon asema Suomen suurimpana autoalan yrityksenä osoittaa sitoutumista asiakaspalvelun, jälleenmyyjäverkoston ja edustettujen merkkien kehitykseen. Olen innoissani saadessani olla mukana kehittämässä seuraavaa askelta markkinoinnin ja asiakkaiden uusien tarpeiden huomioimisessa, Janne Hällfors toteaa.

Taksialan murros ei ole heikentänyt markkinajohtajan asemaa

Taksialan vapautumisesta huolimatta Mercedes-Benz on säilyttänyt asemansa kotimaisen taksikaupan johtotähtenä 440 autolla ja 29,6 prosentin osuudella heinäkuun jälkeen. Mercedesin vuosimyynti on yksin suurempi kun seuraavina tulevien Volkswagenin ja Volvon yhteensä. Taksimyynnin kärjessä jatkaa kestosuosikki E-sarja (287 kpl), ja 5. sijalta löytyy Sprinter 59 kappaleen menekillä. Joka 5. tänä vuonna ensirekisteröity taksiauto on ollut E-sarjan Mercedes-Benz, ja E-sarjan markkinaosuus taksikäytössä on noussut 2 prosenttia viime vuoden tilanteeseen verrattuna.

Arsenal Safe Taxille Turussa 14 Mercedes-Benziä

Turussa toimintansa aloittaneelle uudelle Arsenal Safe Taxi -yhtiölle luovutettiin Veho Raisiossa 14 mustaa Mercedestä. Turvalliseen ja huippulaadukkaaseen asiakaspalveluun panostavan Arsenal Safe Taxin kalustomäärä tulee vielä kasvamaan. Autovalinnoissaan yhtiö on keskittynyt Mercedes-Benzin B-, E- ja Sprinter-sarjan malleihin.

Mercedes-Benz Sailing Tour liikuttaa lapsia turvallisesti – kiertue kaartaa kouluihin ja seuroille elokuussa

Suomen Purjehdus ja Veneily ry:n ja Veho Oy Ab:n yhteistyön jatkosopimuksen myötä elokuussa käynnistyy neljä paikkakuntaa kiertävä Mercedes-Benz Sailing Tour. Tapahtumakiertueen tavoitteena on lisätä lasten liikkumista, opettaa veneilytaitoja ja edistää turvallisuutta.

Kiertue käynnistyi Hangosta 2. elokuuta, jonka jälkeen se kurvaa Helsingin Kulosaareen ja Lauttasaareen, Turkuun ja Uuteenkaupunkiin. Kaikille avoimien ja maksuttomien iltatapahtumien lisäksi Mercedes-Benz Sailing Tour vierailee seitsemässä alakoulussa.

Seurojen satamatapahtumissa koko perhe pääsee oppimaan veneilytaitoja hauskasti ja turvallisesti maalla ja merellä. Samalla kun perheen pienimmät tutustuvat veneilyyn, aikuisilla on ensiluokkainen tilaisuus päästä koeajamaan upouuden Mercedes-Benz C-sarjan autoja.