Matkailuautosta on tullut Vuorelan perheelle korvaamaton tukikohta suunnistus- ja melontareissuilla. Haave karavaanista toteutui joustavan rahoituksen ansiosta.

Matkailuauto on aktiivisen perheen hotelli

Karavaanareiden ilmaantuminen katukuvaan on varma kesän merkki. Se kertoo siitä, että pian käynnistyy kesämatkailun kuumin sesonki ja kymmenet tuhannet matkailuautot ja -vaunut täyttävät Suomen tiet ja leirintäalueet.

Nurmijärveläisellä Vuorelan perheellä on edessä ensimmäinen kesä karavaanareina. Suunnitelmissa ovat ainakin reissut Latviaan melomaan, Kajaaniin rastiviikoille ja monia viikonloppuretkiä eri puolelle Suomea, kertoo perheen äiti Johanna Vuorela.

Vuorelan perheeseen kuuluvat Johannan lisäksi hänen miehensä ja 15-vuotias tytär. Aktiivinen perhe harrastaa muiden muassa suunnistusta, melontaa ja pyöräilyä ja myös kilpailee lajeissa. Matkailuauto hankittiin vuoden vaihteessa ensisijaisesti sujuvoittamaan harrastusten perässä liikkumista.

– Autosta on tullut korvaamaton tukikohta kisa- ja viikonloppureissuilla, toteaa Vuorela.

Lähtö lyhyellä varoituksella, paluu kaikessa rauhassa

Vuorelan mukaan matkailuauto on tehnyt reissaamisesta helpompaa. Aikaisemmin reissuun lähtö vaati enemmän etukäteisvalmisteluita – majoituksen varaamista ja huolellista pakkaamista – ja jos oltiin liikkeellä laina-autolla, se piti heti kotiin tultua purkaa, siivota ja palauttaa. Omassa autossa perustarvikkeet ovat aina valmiina. Kajakitkin säilyvät auton katolla omissa telineissään.

Tämä on ihan luksusmatkailua meille.

– Reissusta voi tulla rauhassa kotiin, kun ei ole heti tulenpalavaa kiirettä tyhjentää autoa ja siivota sitä putipuhtaaksi. Tämä on ihan luksusmatkailua meille.

Vuorelat alkoivat haaveilla omasta matkailuautosta, kun Johannan isä viisi vuotta sitten hankki auton, jota he pääsivät testaamaan.

– Sillä oli niin kätevä liikkua, että aloimme pohtia, miten mukava olisi, jos olisi oma auto, joka olisi suunniteltu juuri meidän tarpeitamme ja elämäntyyliämme ajatellen, aina lähtövalmiina harrastuksiimme.

Ykköskriteerinä autolle oli kompaktius. Vuorelat halusivat pienen ja ketterän auton, jota olisi helppo ajaa ja parkkeerata. Retkikokkaukset mahdollistava keittiövarustelu riittäisi, mutta kajakeille ja pyörille piti olla omat telineet.

– Halusimme myös neljän vuodenajan auton, joka pysyisi lämpimänä ja olisi miellyttävä myös talvella.

Kun matkailuauton hankinta nyt oli taloudellisesti mahdollista, niin lopulta matka ostopäätöksestä omaan autoon ei ollut pitkä.

Matkailuauto voi pitää hyvin hintansa

Jani Vauhkonen Nordean autorahoituksesta kertoo, että matkailuautojen kysyntä on viime vuosina kasvanut. Myynnin sesonkia ovat kevät ja kesä. Kauppaa ovat vauhdittaneet hyvä taloustilanne, alhainen korkotaso ja aktiivisen elämäntavan suosio, summaa myyntijohtajana toimiva Vauhkonen.

Matkailuauto on joka tapauksessa iso investointi. Halusimme, että kaikki lisävarusteet on räätälöity juuri meidän perheen tarpeita varten.

Uusien matkailuautojen hinnat alkavat 60 000 eurosta ja -vaunujen 20 000 eurosta. Käytettyjen asuntovaunujen keskihinta taas on noin 25 000 euroa ja -autojen noin 35 000 euroa.

– Hyvin hoidettuina matkailuautot pitävät melko hyvin hintansa, ja hyväkuntoisia käytettyjä autoja on paljon myös liikkeellä. Käytetty auto kannattaa ostaa autoliikkeestä, jolloin ostajaa suojaa kuluttajansuojalaki. Myyjällä on tällöin vastuu selvittää myymänsä auton mahdolliset virheet ja autoliikkeestä ostettaessa myös rahoitus järjestyy samalla käynnillä.

Vuorelat löysivät oman autonsa mallikappaleen Lahden caravan-messuilta viime syksynä. Auton hankintahinta oli reilut 60 000 euroa. Vuorelat halusivat nimenomaan uuden auton, sillä heillä oli sille tarkat toiveet.

– Matkailuauto on joka tapauksessa iso investointi. Halusimme, että kaikki lisävarusteet on räätälöity juuri meidän perheen tarpeita varten.

Auton hankintahinnan päälle tulevia kuluja ovat muun muassa viranomaismaksut ja vakuutukset, huoltokustannukset, varusteiden ylläpito sekä polttoaine.

– Jos esimerkiksi harrastusmatkoilla vaihtoehtona olisi hotelli, niin kyllä tämä tulee huomattavasti edullisemmaksi, sanoo Johanna Vuorela.

Matkailuauto on aktiivisen perheen hotelli

Unelma-auto räätälöimällä omannäköiseksi

Kun Vuorelat löysivät unelma-autonsa Lahden messuilta, räätälöitiin siitä myyjän kanssa saman tien sopiva tarjous. Tarjous mukanaan Johanna Vuorela marssi messuilla Nordea Rahoituksen osastolle ja sai tarjouksen.

– Totesin, että minulla olisi tällainen tarve, jolloin Nordea Rahoituksen edustaja otti tiedot ylös, teki tarkistuksia ja sain välittömästi myönteisen päätöksen rahoituksesta.

Vauhkosen mukaan Caravanrahoituksen suosio onkin kasvanut.

– Rahoitusta miettiessä kannattaa harkita tarkoin, miten oma varallisuus kannattaa sijoittaa kasvamaan korkoa tai säästää muihin hankintoihin, jolloin rahoituksesta saa hyötyjä laajemminkin. Caravanrahoitus räätälöidään aina asiakkaan tarpeisiin sopivaksi niin, että kuukausierät ovat turvallisella tasolla kullekin asiakkaalle.

– Kannattaa jutella autoliikkeen myyjän kanssa, jotta saa riittävän tiedon siitä, mikä on omalla kohdalla paras tapa toimia, Vauhkonen sanoo.

Vuorelat valitsivat Nordean tarjoaman rahoituksen sen joustavuuden ansiosta; kuukausierää on aina mahdollista lyhentää sovittua suuremmilla erillä, jolloin lainan voi maksaa nopeammin pois ja myös korkokustannukset jäävät pienemmiksi. Ylimääräisistä lyhennyksistä ei muodostu lisäkustannuksia.

– Välillä on laittaa vähän enemmän ja välillä vähän vähemmän. Se on kivaa joustoa minun suuntaani. Kun kysyin rahoitusta, niin se, että laina on mahdollista maksaa nopeammin pois ilman lisäkustannuksia, Vuorela sanoo.

Parasta on vapaus

Vuorelat ovat suunnitelleet, että voisivat muutaman vuoden päästä suunnata vähän pidemmäksi aikaa Lappiin tai vaikka koko kesäksi Keski-Eurooppaan, kun ovat päässeet matkailuautoilun makuun. Myös tulevaisuudensuunnitelmia matkailuautoiluun liittyen on.

– Sitten kun joskus pääsee eläkkeelle, voisi lähteä kohti Etelä-Eurooppaa talvehtimaan vähälumisempiin maisemiin, Vuorela haaveilee.

Hänen mielestään parasta matkailuautossa on vapaus.

– Kun tuntuu, että arki painaa päälle, voi päättää, että lähdetäänpä viikonlopuksi jonnekin. Perjantaina hypätään autoon ja ajetaan minne ajetaan, ollaan siellä viikonloppu ja tullaan takaisin.

Eikä auto seiso tyhjänpanttina aina kotipihassakaan.

– Jos tulee sukulaisia kylään enemmän, meiltä löytyy tuosta pihasta vierashuone.

Mieti näitä, jos haaveilet matkailuautosta

1. Kuinka monelle hengelle auto on tulossa käyttöön? Monelleko henkilölle autossa täytyy olla esimerkiksi turvavyö- ja yöpymispaikat? Kannattaa miettiä myös, miten väljästi autossa halutaan nukkua ja ylipäätään asua. Moni suosii yhtä lisäpaikkaa ja hankkii esimerkiksi kolmelle hengelle neljän hengen auton. Myös auton käyttäjien mahdolliset liikuntarajoitteet on tärkeä huomioida.

2. Missä autoa säilytetään? Onko sen mahduttava kerrostalon pihalla olevaan pieneen parkkiruutuun, vai onko sen säilyttämiseen enemmän tilaa?

3. Minkälaisia reissuja matkailuautolla on aikomus tehdä? Auton käyttötarkoitusta on hyvä miettiä tarkkaan, sillä se määrittelee varustetason. Tarvitaanko autoon esimerkiksi erityistä tavaratilaa harrastusvarusteille? Esimerkiksi kajakki laitetaan kattoon ja lasketteluvälineille ja polkupyörille on olemassa auton taakse kiinnitettäviä takatalleja.

4. Yllä mainituista syistä budjettia matkailuautolle ei kannata lyödä lukkoon heti alkuun. Ensin on hyvä kartoittaa tarkkaan, mitä autolta halutaan. Sitten katsotaan, minkälaisen budjetin puitteissa siihen päästään. Erilaisia rahoitusvaihtoehtoja on suunniteltu juuri sitä varten, että tarjolla olisi jokaiselle sopiva ratkaisu.

5. Kysy neuvoa ja apua hankintaan asiantuntevalta myyjältä. Karavaanari on aina toisen karavaanarin kaveri – vinkkejä kannattaakin kysyä myös muilta matkailuauton omistajilta. Reissaamista vuokra- tai laina-autolla ennen oman hankkimista kannattaa kokeilla.

Vinkit matkailuauton hankintaan antoi toimitusjohtaja Antti Kekäläinen Hymer Center Oy:stä.

Joustavalla rahoituksella matkailuautohaaveista totta – Lue lisää.  

Lue lisää matkailuauton vakuuttamisesta. 

Asiakashaastateltavien nimet on heidän toiveestaan muutettu.