Haku paikallisen liikenneturvallisuustyön hankeavustuksiin on käynnistynyt ja hakemuksia voi jättää 3.8.2018 asti. Tänä vuonna painopisteinä ovat koulumatkojen turvallisuus sekä kävelyn ja pyöräilyn turvalliset käytännöt.

Tavoitteena innovatiivinen ajattelu, kokeilu ja tutkimus

”Hankeavustuksella halutaan tukea uudenlaisten toimintatapojen ja ideoiden kokeilua ja käyttöönottoa”, kertoo Trafissa valtionavustuksia koordinoiva johtava asiantuntija Annu Korhonen.

Hankeavustusta voivat hakea ja saada kunnat, kuntayhtymät sekä muut voittoa tavoittelemattomat yhteisöt. Valtionavustusta voidaan myöntää jopa 75 prosenttia hyväksyttävistä kustannuksista, tyypillisin avustusosuus on kuitenkin 50 prosenttia.

Teemoina koulumatkat sekä kävelyn ja pyöräilyn turvallisuus maankäytön suunnittelussa

Vuodelle 2018 toivotaan hankehakemuksia erityisesti seuraavista tieliikenteen turvallisuuden kannalta tärkeistä teemoista:

• Koulumatkojen turvallisuus

• Kävelyn ja pyöräilyn turvallisuus maankäytön suunnittelussa

Ensimmäisen teeman taustalla on monissa kunnissa ajankohtaiset koulumatkojen turvallisuuteen liittyvät huolet. Teema jatkaa viimevuotista hankehaun kokonaisuutta.

Toisella teemalla halutaan tukea kävelyn ja pyöräilyn edistämistä. Kävelyn ja pyöräilyn lisääntyminen edellyttää eheää yhdyskuntarakennetta, jossa arjen palvelut voi saavuttaa turvallisesti jalan tai pyörällä. Valtionapuhankkeissa voidaan esimerkiksi kehittää tapoja, joilla palvelujen sijoittumisen vaikutuksia liikenneturvallisuuteen voisi arvioida, tai pohtia uusia menettelyjä turvallisuusnäkökulman varmistamiseksi kaavoissa ja muussa maankäytön suunnitteluprosesseissa.

Hankeavustuksella voidaan tukea myös liikennekäyttäytymisen, liikennejärjestelmän tai liikenteen turvallisuustiedon parantamiseen liittyvää soveltavaa tutkimusta, joka pureutuu erityisesti alueellisen ja paikallisen liikenneturvallisuustyön teemoihin.

Toiveissa tuloksia, joista muutkin hyötyvät

Hakemukset voivat kohdistua myös muihin paikallisen liikenneturvallisuuden ongelma-aihepiireihin, mutta edellä esitettyjä teemoja painotetaan avustuspäätöksiä tehtäessä. Tavoitteena on rahoittaa sellaisia hankkeita, joista saatavia tuloksia, kokemuksia ja konsepteja tai tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää myös muilla alueilla.

Vuonna 2017 rahoitettiin 13 hanketta, joihin voit tutustua tarkemmin Trafin valtionavustus-sivuilla.

Lisätietoja:

Lisätietoa valtionavustuksesta sekä hankeavustuksen hakuohjeet ja lomakkeet löytyvät osoitteesta www.trafi.fi/valtionavustus.