Koulujen liikenneturvallisuusviikko satsaa lasten turvalliseen kävelyyn ja pyöräilyyn

Yksi liikenneturvallisuusviikon tavoitteista on vahvistaa oppilaiden taitoja liikkua turvallisesti kävellen ja pyörällä. Kuva: Silja Viitala/Liikenneturva

Valtakunnallinen koulujen liikenneturvallisuusviikko käynnistyy tänään maanantaina 10.9. Liikenneturvan kyselyn* mukaan suuri osa koulumatkoista tehdään jalan tai pyörällä. Tänä vuonna viikon teemana onkin turvallinen kävely ja pyöräily. Koulujen liikennekasvatuksen toimintamallit yhdistävät teoriaa ja käytäntöä, mikä on toimivaa myös lasten mielestä.

Neljättätoista kertaa vietettävä liikenneturvallisuusviikko pyrkii innostamaan oppilaita, opiskelijoita ja opettajia käsittelemään turvallista liikkumista eri oppiaineiden yhteydessä.

Aikuisilla on suurin vastuu lasten liikenneturvallisuudesta. Itsenäinen liikkuminen on lapselle myös tärkeä arjen taito. Esimerkiksi jotkut lapset ovat harjaantuneet vastuullisiksi pyöräilijöiksi jo varhain, mutta toisilla ei liikenteessä pyöräilystä ole välttämättä karttunut ollenkaan kokemusta. Kävelyssä ja pyöräilyssä tarvittavien tietojen ja taitojen opettaminen kuuluu sekä kodille että koululle – yhteistyössä varmistetaan paras lopputulos, kuvailee suunnittelija Eeva-Liisa Markkanen Liikenneturvasta.

Lasten kokemukset osana liikennekasvatusta

Jokaisen lapsen ja nuoren kehitys itsenäiseksi liikkujaksi on hyvin yksilöllistä. Se vaatii opastusta, harjoitusta ja kertausta. Lasten oman toiminnan ja omien kokemusten huomioiminen sekä opetussisällöissä että oppimisen välineenä onkin tärkeää – ja on yksi selkeä keino myös parantaa lasten liikenneturvallisuutta.

Liikennekasvatuksesta on syytä huolehtia vielä koulujen alun ja liikenneturvallisuusviikon jälkeenkin, jokaiselle ikäkaudelle sopivalla ja innostavalla tavalla. Turvallisen liikkumisen perusteita onkin käytävä läpi vuosittain. Oppilas saa tukea liikenteessä toimimiseen juuri oikealla hetkellä, kun ajankohtaisia liikenneaiheita nostetaan esille tasaisin väliajoin ja monipuolisin pedagogisin menetelmin, painottaa Elisa Helin Opetushallituksesta.

Toimintamalleissa on mukana paljon konkreettisia keinoja ottaa liikennekasvatuksen sisällöt huomioon opetuksessa ja antaa eväitä oppilaille huomioida liikenteeseen liittyviä asioita. Sääntöjen opettelun ja taitojen harjaannuttamisen lisäksi opettajat ja muut aikuiset voivat tukea lasten myönteistä asennetta kävelyä ja pyöräilyä kohtaan. Nuorena opitut liikkumistottumukset heijastuvat myös aikuisiän kulkutapavalintoihin, Markkanen kuvailee.

”Parasta on se, jos koulussa ensin opetellaan liikennesääntöjä ja sitten lähdetään yhdessä liikenteeseen harjoittelemaan”

Oppilaat, jotka testasivat liikenneturvallisuusviikolle suunnattuja tehtäviä, kokivat, että teorian ja käytännön yhdistäminen toimii.

On tärkeää, että turvallisesta liikkumisesta puhutaan koulussa. Kotona vanhemmat ohjeistavat, miten pitää kulkea turvallisesti, mutta koulussa asioita käydään vielä eri tavalla läpi. Parasta on se, jos koulussa ensin opetellaan jotain liikennesääntöjä ja sitten lähdetään yhdessä ihan käytännössä liikenteeseen harjoittelemaan, kertoo 5.-luokkalainen Vilma.

Liikenneturvallisuudesta voisi koulussa puhua vieläkin enemmän. Meidän luokassa aihetta on käsitelty kyllä aika paljon. Sääntöjen lisäksi koulussa pitää kannustaa oppilaita liikkumaan kävellen ja pyörällä, ettei pieniä matkoja kuljettaisi autolla. Koulumatkan kävely ja pyöräily on kuitenkin tosi hyödyllistä, siinä saa happihyppelyn ja pysyy kunnossa, toteaa samalta luokalta Olli.