Oletko koskaan joutunut ajamaan oikeasti huonolla kesärenkaalla? Tai voi olla, että oletkin, mutta et ole vain sattunut ajamaan ns. slick-renkailla sateella, sillä voin kertoa omasta kokemuksesta, että silloin renkaalla ei ole minkäänlaista pitoa tiehen, eli renkaassa oleville urille ja muodoilla on oma tarkoituksensa, Ja jos olet joskus sitä miettinyt, niin renkaassa olevat urat kesärenkaassa ”heittävät” tiellä olevan veden pois tieltä, että renkaalla on koko ajan riittävä kosketuspinta itse tiehen. Jos niitä uria ei ole, vesi tavallaan jää renkaan alle, ja silloin ollaan kuin ensikertalaisena aikuisena luistimet jalassa jäällä.

Älä anna ensisilmäyksen hämätä

Siksi uudella ja hyvällä kesärenkaalla on selkeä ero vanhaan ja kuluneeseen renkaaseen, joka voi vielä pidemmän matkan päästä näyttää ihan käyttökelpoiselta. Sama asia tulee ilmi muuten myös, kun tsekkaat eri nettikasinot, nimittäin ne saattavat näyttää päällisin puolin kaikki samanlaisilta, mutta kun vähän tyrkkää, käyttää ja analysoi niin johan alkaa jyvät erottua akanoista, eli nettikasinoissakin on niitä, joilla on toimiva kokonaisuus alkaen hyvästä pelivalikoimasta, toimivasti nettisivusta, suomenkielisistä peleistä aina suomenkieliseen asiakaspalveluun ja nopeaan voittojen kotiutukseen. Samalla tavalla kuin käytät aikaa oikeiden renkauden valinnassa, kannattaa käyttää aikaa myös oman nettikasinon ja pelipaikan valinnassa.

Älä osta vanhaa kesärengasta

Tiesitkö esimerkiksi sitä, että Suomessa kierrätykseen menee keski-iältään yli kuusi vuotta vanhoja renkaita. Tai tiesitkö että renkaissakin on selkeä merkintä, kuinka vanhat ne ovat – miksi sitten vanha rengas on huonompi kuin uusi? Autonrengas on aina parhaimmillaan uutena. Siitä se vähitellen alkaa menettää ajo-ominaisuuksia. Renkaan näkyvin kulunut osa on luonnollisesti kulutuspinta – jos ajaa kuivalla ilmalla, ei sillä ole suurta merkitystä, mutta meillä Suomessa sataa usein, joten urat tulevat tarpeeseen.

Hyvän ja huonon kesärenkaan ero

Renkaan vanhetessa renkaan kumiseos myös kovenee ja samalla sen kitka huononee, eli se ei enää vastaa yhtä hyvin kuskin tekemiin ohjausliikkeisiin. Joissakin tapauksissa kumiseos voi pehmetäkin ja siitäkin seuraa sama tulos, eli rengas menettää parhaan teränsä tienpintaan.

Renkaanostajana voit kyllä ostaa parikin vuotta vanhan ”uuden” renkaan, mutta suositus on, että älä osta yli viisi vuotta vanhempaa rengasta. Renkaanvalmistajat antavat yleensä renkaalle maksimissaan 10 vuotta käyttöikää eikä yli 10- vuotiaan renkaan käyttöä enää suositella. Viime vuosituhannen lopulla valmistettuja henkilöauton renkaita ei pitäisi käyttää liikenteessä enää vuodenvaihteen jälkeen. Renkaan valmistusajankohta selviää renkaan kyljestä DOT-merkinnän yhteydestä. 1990-luvulla valmistusajankohta merkittiin kolminumeroisella tunnuksella. Vuonna 2000 siirryttiin nelinumeroiseen tunnukseen. Esimerkiksi 1608 tarkoittaa viikkoa 16 vuonna 2008

Kesällä leveämmät renkaat?

Hyvän ja huonon kesärenkaan ero

Kuivalla asfaltilla leveä rengas antaa kapeampaa rengasta paremmin ajettavuuden. Se on jäykempi ja reagoi nopeammin ohjaukseen. Leveällä renkaalla on myös lyhyempi jarrutusmatka. Mutta ei se leveä rengas välttämättä ole se parempi vaihtoehto, leveä rengas näet reagoi herkemmin tien uriin, joten ajomukavuutta hakevalle kapea ja korkeaprofiilinen rengas voi olla parempi vaihtoehto. Kapeampi rengas on myös turvallisempi märillä teillä, sillä se syrjäyttää vettä altaan paremmin kuin leveä rengas.

Ajamalla autoa useampia vuosia, erilaisia autoja ja eri rengasleveyksiä, jokainen löytää omalle ajotyylilleen sopivat renkaat, jotka myös sopivat autoon ja tekevät autosta oikeasti paremman ja turvallisemman ajettavan.

Miten varmistaa optimaalinen renkaankestävyys

Renkaan kestävyyteen vaikuttavat totta kai kuskin ajotyyli, missä ajetaan ja kuinka paljon ajetaan. Renkaasi kestävät pidempään, kun ennakoit tilanteita ja ajat taloudellisesti. Vältä voimakkaita kiihdytyksiä ja jarrutuksia sekä kaahailua kaarteissa ja kadunkulmissa. Uusissa hybridi-autoissa onkin mielenkiintoinen uusi mittari, joka kertoo kuskille, kuinka taloudellisesti kuski jarruttaa, kiihdyttää ja ajaa ns. suoralla tiellä.

Koska muuten olet katsonut oman autosi rengaspaineet? Vai luotatko uuden autosi rengaspainevaroittimeen, joka varmaan on asetettu oikealle tasolle(?). Liian alhainen rengaspaine vaikeuttaa auton hallittavuutta ja lisää vierintävastusta merkittävästi. Tarkista rengaspaineet edes pari kertaa talvessa ja kesällä ja varsinkin, jos edessä on pidempi päivän tai useamman ajoreissu. Perusrenkaat kyllä kestävät sen yhden kesän ja varmaan toisenkin, mutta kolmantena käyttövuotena kannattaa jo viimeistään alkaa tarkastella oman auton renkaiden urasyvyyksiä ja paras väline siihen on kahden euron kolikko.

Hyvän ja huonon kesärenkaan ero

Vielä yksi vinkki, kun ja jos vaihdat itse renkaat: Kierrätä pyörien sijaintia edelliskaudesta etu- ja taka-akselien välillä pyörimissuuntaa muuttamatta, jotta renkaat kuluisivat tasaisesti. Tämän vuoksi on tarpeen merkitä renkaat jotenkin, mikä on edessä ja mikä takana ja kummalla puolella – siitä juuri syntyy renkaisiin ne muistiinpanot VE, VT ja OE ja OT – mitäs ne muuten tarkoittavat?