Mercedes-Benzin Fleetboard Drivers´ League -ajotaitokilpailu käydään 1.5.–31.7. välisenä aikana. Kilpailuun on yhä mahdollista ilmoittautua mukaan 2. heinäkuuta saakka. Kilpailussa etsitään parhaita taloudellisen ajotavan kuljettajia ja kansallisia joukkueita kaikkiaan 19 maassa, myös Suomessa.

Fleetboard etsii parhaita taloudellisen ajotavan kuljettajia ja joukkueita, suomalaisillekin voittajille luvassa mahtavat palkinnot

Drivers´ League -ajotaitokilpailun arvostelu tapahtuu kuljettajakohtaisesti Fleetboard-käyttöanalyysiin perusteella. Päämääränä on ajaa mahdollisimman säästeliäästi, joka arvioidaan ajoneuvon kulutus- ja jarrutustietojen perusteella. Kulutuskriteerejä on esimerkiksi ajaminen mahdollisimman alhaisella moottorin kierrosluvulla (mahdollisimman suurella vaihteella). Jarrutusta koskevia arviointikriteerejä ovat jarrujen kulumisen, pysähdysten ja liikkeellelähtöjen välttäminen. Ajoreitilläkin on vaikutusta sen mukaan, ajetaanko tasaisella tiellä vierintäkitkaa vastaan vai mäkeä ylös täydellä kuormalla.

Pyrkimällä taloudelliseen ajotapaan kuljettaja voi säästää jopa 15 prosenttia kalustonsa polttoaineenkulutuksesta. Kilpailun avulla kuljettaja voi oppia säästävää ajotapaa, syventää jo hankittuja tietojaan sekä vertailla omaa ajotapaansa kollegoiden ja alan muiden yritysten kesken.

Menestyneimmät joukkueet taistelevat maailmanmestaruudesta

Fleetboard Drivers´ League -kilpailuun osallistuminen edellyttää, että kuljetusyrityksellä on voimassa oleva Fleetboard-sopimus. Kilpailuun voi osallistua kuinka monta kuljettajaa tahansa. Yritys rekisteröi kuljettajat osoitteessa www.driversleague.com/fi. Kuljettajan rekisteröityminen edellyttää, että ajokaluston päällikkö on aktivoinut kuljettajan yrityksensä (ajokaluston) profiilissa. Rekisteröitymisen onnistuminen vahvistetaan sähköpostilla.

Kukin joukkue muodostetaan yhden yrityksen kaikista kilpailuun rekisteröityneistä kuljettajista. Joukkuekilpailussa ilmoitetaan joukkueen ajosuoritukset ja niitä verrataan keskenään. Kaikkien kuljettajien ajotavan arvosanat määritellään yhdeltä päivältä ja niistä kootaan joukkueen yhteinen arvosana. Tulokset julkaistaan kilpailun www-sivuilla.

Palkintoina tehdasmatka, lahjakortteja ja ammattipätevyyspäiviä

Fleetboard Drivers´ League -ajotaitokilpailun kolme parasta suomalaista kuljettajaa saavat upeat palkinnot. Kisan voitto palkitaan perehdytysmatkalla Saksaan Wörthin tehtaalle. Toinen sija tuo 500 euron ja kolmas sija 300 euron lahjakortin Mercedes-Benz Collection -tuotteille.

Joukkuekilpailun ensimmäinen sija tuo kahdeksan ammattipätevyyspäivää sekä kuljettajaseurannan kolmelle kuljettajalle kolmeksi kuukaudeksi. Toinen sija palkitaan viidellä ja kolmas sija kahdella ammattipätevyyspäivällä.

Lisätietoa Fleetboard Drivers´ League -kilpailusta löydät osoitteesta www.fleetboard.com. Rekisteröityminen tapahtuu osoitteessa www.driversleague.com/fi.