Auto on yksi arkisen elämämme suurimmista hankinnoista. Se ylittää kevyesti kustannuksellaan erilaiset kodinlaitteet pesukoneista jääkaappiin ja televisioon. Sen hinta ylittää kodin sisustustuotteet ja saattaa lähestyä jopa oman asunnon arvoa, riippuen hieman asunnon koosta ja sijainnista. Siksi ei ole mitenkään suuri ihmetys, että autorahoitukselle on monia eri vaihtoehtoja.

Kuinka tarkkaa esimerkiksi itse harkitset uuden auton tai uuden käytetyn auton hankintaa ja onko lopullisen päätöksen tekohetkellä kyse välttämättömästä hankinnasta, vai koska voit?

Millä budjetilla liikkeellä

Auton voi ostaa jo muutamalla sadalla eurolla ja saa auton, joka voi olla katsastettu ja joka toimii. Mutta mitä edullisemman auton ostaa, sitä todennäköisempää on, että auto on jo melkoisen kulunut ja osat alkavat olla tiensä päässä. Vanhaa parin sadan euron autoa ei kannata pääsääntöisesti ostaa, jollei itse osaa sitä korjailla tai jollei itsellä ole kaveria joka autoa voisi propailla.

Sen sijaan, jos käytät auton ostoon enemmän rahaa, kannattaisi varmaan ensi harkita, millaisella budjetilla on lähdössä liikenteeseen. Esimerkiksi vertaalainaa.com sivuston laskureilla ja vertailuilla lainoilla voi etsiä itselleen sopivan lähtöbudjetin. On nimittäin varmaa, että mikäli sinulla on raha valmiina mennessäsi autoliikkeeseen, saat hyvän hinnanalennuksen haluamastasi autosta kertoessasi, että maksat käteisellä.

Uuden autosi rahoitukseen on monia vaihtoehtoja ja tarkan euron seuraajana sinun kannattaa katsoa eri vaihtoehdot ja tehdä vertailua, se voi tuoda tullessaan sekä säästöjä että hieman lisää kulutettavia euroja ostokseesi.

Monet autoliikkeet ja niiden automyyjät toimivat provisioperusteella, eli automyyjä jaa ison osan palkastaan myymiensä autojen hinnoista ja jos sinä saat tarjottua hänelle nopean kaupan ilman paperisotaa, voit olla varma, että hinnasta lähtee selkeä osa pois. Ei se automyyjä sitä alennusta kuitenkaan automaattisesti anna, eli se sinun pitää pyytää itse. Jos esimerkiksi olet ostamassa 5 000 euron autoa juuri hankkimallasi lainalla, on todennäköistä, että saat ainakin 500 euroa hinnasta pois kertoessasi, että maksat auton kerralla pois.

Kun tiedät oman budjettisi on sinun myös etukäteen helpompi katsella saatavilla olevien autojen valikoimaa rajaamalla internet hakuehtoihin selkeästi oma budjettisi. Jos sinulla on 5000-10000 euroa varaa laittaa autoon, on ihan turha ottaa hakuun mukaan autoja, jotka maksavat yli 20 000 euroa tai vieläkin enemmän. Totta kai listoille voidaan hakea hienoa urheiluautoja ja uusia premium luokan sedaneita, mutta silloin sinun pitäisi olla valmiina maksamaan vähintään se 50 000 euroa autostasi.

Käytetyn auton ostaminen

Ostaessa käytettyä autoa, on muutama vinkki, joita kannattaa noudattaa. Käytetyn auton voit ostaa yksityiseltä henkilöltä, autoliikkeeltä tai merkkiautoliikkeeltä, mutta kyseessä on aina käytetty auto, joten joitakin huomioita on hyvä tehdä.

Ensinnäkin aina autoa ostaessasi, sinun on hyvä tehdä itsellesi selväksi, mitä varten olet ostamassa auton. Tuleeko se harrasteautoksi, työajoon vai kaupassa käyntejä varten. Ajetaanko sillä paljon kaupungissa pientä ajoa vai moottoriteillä pidempiä matkoja? Nämä asiat vaikuttavat esimerkiksi auton kokoon ja kulutukseen.

Käytettyä autoa ostaessa pitää aina tarkistaa auton ulkoinen pinta ja sen virheet ja pyytää tarvittaessa niiden mahdollista korjaamista. Osa vioista on kuitenkin sellaisia, joita et voi omin silmin nähdä, joten voit pyytää myyjää hoitamaan autoon katsastustarkastuksen ja korjauttamaan siinä mahdollisesti ilmenneet viat. Auton huoltokirja on myös yksi tietolähde, josta kannattaa tarkistaa, kuinka autoa on viime aikoina huollettu eli pidetty huolta. Jos viimeisestä huollosta on jo pitkä aika, kannattaa tarkastushuolto autoon tehdä mahdollisimman nopeasti.

Ennen kuin ostat yhtäkään autoa, tee autolle koeajo. Kokeile autoa nimenomaan siinä ympäristössä, missä olet sitä oikeasti käyttämässä. Jos auto sopii sinulle, saat siinä hyvän ajoasennon ja suoriudut liikenteessä hyvin eikä autosta kuulu liikoja kummia ääniä, olet suorittanut koeajon hyvin.

Uuden auton ostaminen

Uuden auton suhteen voinet olla kohtuullisen varma, että auton tekniikka ja ulkoiset osat ovat kunnossa, joten kyse on enemmänkin ajotuntumasta ja siitä sopiiko auto sinulle. Jokainen automerkki ja automalli ovat erilaisia, ja vaikka haluaisit tietyn automallin, voi olla, että sinä et vain tykkää sen ajotuntumasta tai miten istut kuljettajan paikalla – silloin ei kannata ostaa sellaista autoa. Kun ostat auton, osta sellainen auto, mistä pidät.