Autokauppa elää murroksen aikaa

Autoilijat ovat saaneet elää viimeiset vuosikymmenet kohtuullisen rauhassa. Vaikka tekniikka on kehittynyt ja bensanhinta noussut, mitään liian radikaalia ei ole tapahtunut sitten 70-luvun ja turvavyöpakon tulemisen.

Nykyään ihmiset haluavat entistä enemmän vaivattomuutta ja helpoutta autoltaan. Autoon tulee olla helppo päästä, sitä pitää olla helppo ajaa ja siitä pitää päästä helposti pois. Tämä näkyy autokauppiaalle mm. niin sanottujen citymaastureiden myynnin kasvuna ja erilaisten auton omistustapojen ilmaantuessa esille, kertoo Autotalo Lohjan toimitusjohtaja Jorma Mattinen.

Pieniä autoja ja pieniä citymaastureita, tällainen oli uusien asiakkaille lähdössä olevien autojen rivistö tänään – ja tätä se tulee jatkossakin olemaan mikäli on uskominen Autotalo Lohjan toimitusjohtaja Jorma Mattista.

Vaivattomuus näkyy myös siinä, että näinä aikoina eletään hetkiä, jolloin automaattivaihteisten autojen määrä alkaa uusissa autoissa ohittamaan manuaalisten autojen määrän ja jo pieniinkin autoihin saa automaatin. Samoin ennen kalliit lisävarusteet kuten esimerkiksi mukautuva vakionopeudensäädin on jo saatavilla huomattavasti edullisempaan hintaan kuin muutama vuosi sitten ja varusteet ovat saatavilla jo aivan perusautoihin.

Mattinen miettiikin, että tekniikan kehittyminen ja lisävarusteiden ja automaation ja tietokoneiden lisääntyminen kaikissa autoluokissa on kehityskaarta kohti automatisoituja, robottiautoja.

Ei se täysin automaattinen auto vielä lähivuosina ole käytännössä totta, mutta vähitellen mennään sitä kohti ja tulevan sukupolven autot ovat täysin erilaisia jo rakenteeltaakin kuin meidän nykyiset automme.

Polttomoottoriautot ja tulevaisuus

Autoilijat voivat olla ja ajaa jatkossakin aivan rauhassa bensa- ja dieselautoilla. Vaikka sähköautoista tulee oikeasti yksi varteenotettava vaihtoehto 2020-luvulla, eivät polttomoottoriautot katoa vielä pitkään aikaan. Sähköautot ovat autotehtaille pakollinen tie eteenpäin, koska EU-tason co2 päästörajoituksen ja autotehtaille annetut tavoitteet eivät muuten olisi mahdollisia. Sähköautojen käyttö lisääntyy siis poliittisen nohjauksen kautta.

Itseasiassa diesel-käyttöinen auto on yhä hyvä vaihtoehto sellaisella autoilijalle joka ajaa sen yli 20 000 kilometriä vuodessa. Diesel on silloin taloudellisesti ja auton kannalta varteenotettava vaihtoehto, miettii Mattinen.

Syyskuun 1. päivänä autojen kulutus-ja päästömittaukset perustuvat WLTP-mittaukseen entisen NEDC:n sjasta. Tämä antaa paremman kuvan autojen todellisesta kulutuslukemasta ja samalla se tulee muuttamaan autoverotusta.

Käytännössä loppuvuosi eletään väliaikaisella veroasteikolla, mutta se jo tiedetään, että isompi päästöiset autot saavat suuremman autoveron kuin nykyään. Esimerkiksi ostamalla VW Passatin ennen 1.9.2018 tulee säästämään yli 2000 euroa autoverossa, kertoo Mattinen.

VW konsernin suunnitelmissa sähköautolla on erittäin tärkeä osa ja autojen kehittelyyn investoidaan suuria summia. Konsernin tavoitteena onkin että vuonna 2025 konsernin 6 miljoonasta autosta jo miljoona oli sähköautoja, miettii Mattinen.

VW-konserni esittelee vuoteen 2025 mennessä yli 30 uutta sähköautomallia tulossa on mm. kahdeksannen polven Golf ja sähkö-minipakettiauto. Volkswagen-konserni on valmistautunut investoimaan sähköautoistumiseensa vähintään 20 miljardia euroa.

Tulevana vuonna

Vuosi 2018 kääntyy loppupuolelle ja Jorma Mattisella on vielä yksi ajatus vuodelle 2019.

Koska sähköautot tekevät vielä tuloaan niin uskon että täällä Suomessa kaasuautot voivat saavuttaa jopa 2% määrän autokannasta vuoden 2019 aikana.

Mutta kuten sanottua, vaikka sähköautojen määrä lisääntyy maailman teillä huomattavasti seuraavien vuosikymmenien aikana, nykyiset polttomoottorilliset ja kaasuautot ovat mukana liikenteessä vielä vuosikymmeniä.

 

Vinkki:

jos olet vaihtamassa oikeasti vanhaa autoasi uuteen ja mietit romutuspalkkion käyttöä sen yhteydessä, nyt on jo kiire. Bensiini- tai dieselkäyttöisestä autosta alennus on 1 500 euroa. Autosta, jonka käyttövoimana on joko kokonaan tai osittain korkeaseosetanoli (flexifuel), metaani (maa- tai biokaasu) tai sähkö (täyssähköauto tai ladattava hybridi), alennus on 2 500 euroa. Romutuspalkkio etu on käytettävissä 31.8.2018 saakka!