Autoilu ja minä

Autoilussa on pitkälti sama tilanne kuin kaikessa muussakin elintasossa – se mihin on tottunut, niin siitä on vaikea palata takaisinpäin.

Minulla on ollut auto niin kauan kuin olen sillä laillisesti saanut ajaa ja vuosien varrella niitä autoja on ollut, jos jonkinlaisia. Silloin alkuvuosina ei autoissa ollut edes kunnon lämmittimiä, eikä ilmastointia ja moni muukin asia oli todella erilainen kuin nykyään. Muistan vielä senkin, että silloin vuosia sitten kehtasin sanoa ääneen, että en minä mitään ilmastointia autoon tarvitse(!).  Ehkä näin olisikin ollut mahdollista jatkaa, joillei autojen kehittelyä tehdä kokoajan eteenpäin ja sen sijaan, että korjaisimme vanhaa, päädymme aina ostamaan uutta ja entistä parempaa.

Autoiluja on ollut jo sellaiset satakunta vuotta ja tähän asti suurinosa autoista on näitä polttomoottoriautoja, mutta nyt meille opetetaan, että vähitellen kaikki autot muuttuvat sähköautoiksi ja nämä vanhat polttomoottoriautot tulevat katoamaan – totta lienee jollain vuosituhannelle. Mutta samalla kuin tämä muutos sähköautoihin on tapahtumassa meillä ja monessa muussa palveluyhteiskunnassa, kehitysmaissa vasta otetaan ensiaskelia autoilun maailmaan. Maailmassa on vielä yllättävän paljon paikkoja, missä suurimmalla osalla väestöä/kyläläisiä ei ole vielä koskaan ollut autoa, eikä varaa ostaa sellaista.

Kun ajattelee tätä pientä epäarvoisuutta ajellessaan sillä uudella sähköautoilla tai kaasuautoilla tai hybridiautoilla, voisi samalla miettiä, onko se auton alituinen vaihtaminen meidän maapallonkaan kannalta aivan reilua?

Mutta niin kuin moni muukin asia elämässämme, niin autotkin ovat tavaroita, joista useimmat meistä haluavat aina uudempaa, parempaa ja mahtavampaa- myös minä.

Onhan se totta, että ne ensimmäiset autot, joilla minäkin olen Suomen teillä liikkuneet, eivät olleet lähellekään niin turvallisia kuin nykyiset autot, eikä niissä ollut näitä nykyajan tekniikoita – ja ajonopeudetkin olivat aika lailla samoja kuin nykyään – automäärät vain olivat hieman pienempiä. Todellisuudessa pärjäisimme siis yhä niillä 90-luvun autoilla teknisesti, mutta vaatimustasomme on kasvanut.

Nyt vaatimustasona ei ole niinkään tehot tai koko, vaan nykyään autoja myydään sillä ajatuksella, että ostamalla sähköauton, säästät ympäristöä ja autat maapallon ilmakehää, koska päästöjä tulee vähemmän.

Sähkön kokonaiskäyttö oli Suomessa viime vuonna 85.5 TWh eli se on tuplaantunut sitten 80-luvun. Tuontia siitä on 23,9% ja ydinvoimaa 25,2%. Sähköautoja Suomessa on arvioidun olevan vuoden 2017 lopussa vajaat 1700 ja hybridejä vajaat 5500 autoa liikenteessä, kun koko Suomen autokannassa on lähes 2,7 miljoonaa autoa! Mitä tapahtuu Suomen sähkönkäytölle, kun noista reilusta 2 miljoonasta polttomoottoriautosta vaihtuu sähköautoihin? Hallituksen asettaman tavoitteen mukaan Suomessa tulisi olla vuonna 2030 jo 250 000 sähköautoa, joko täyssähköistä tai hybridiä. Jos maassamme olisi päivittäisessä käytössä 250 000 sähköautoa, tarvittaisiin niiden samanaikaiseen kotilataamiseen 500 megawatin teho. Siis yhtä paljon tehoa, mitä Loviisa 1 tai Loviisa 2 -ydinreaktori tuottaa.

Mutta kaikesta tästä huolimatta minäkin uskon, että seuraava autoni on joko hybridi tai täyssähkö – olen koukussa.