Autoala käynnistää ”Vapaus valita -auto” -ohjelman

Autoilu nousee useimmiten esiin päästöjen, turvallisuuden ja tilantarpeen kannalta ongelmallisena kulkutapana. Samalla kuitenkin unohtuu, että liikenne ja autoilu ei ole itseisarvoista – matkaa ei tehdä kulkemisen vuoksi eikä tavaraa siirretä kuljettamisen vuoksi.

Vapaus valita -auto -ohjelma tarjoaa informaatiota autoilun hyödyistä ja vaikutuksista. Ohjelma käynnistyy 9.11.2018 ja näkyy ja kuuluu niin TV:ssä ja radiossa kuin sosiaalisessakin mediassa. Autoala tuottaa Vapaus valita -auto -ohjelmatunnuksen alla tulevien vuosien aikana runsaasti taustatietoa ja keskustelun avauksia esimerkiksi autoilun merkityksestä, ilmasto- ja ympäristövaikutuksista, liikenneturvallisuudesta ja liikenteen verotuksesta.

Suomen kaltaisessa maassa auto on monelle välttämättömyys. Kotitaloudet käyttävät kaikkia kulkutapoja – vain harva meistä pärjää pelkästään pyöräillen tai joukkoliikenteellä. Kun tilanne sitä vaatii, meillä tulee olla vapaus valita myös auto, sanoo Autotuojat ja -teollisuus ry:n toimitusjohtaja Tero Kallio.

Liikkuminen kuluttaa energiaa ja aiheuttaa päästöjä. Myös autoala on sitoutunut ilmastonmuutoksen torjumiseen ja ilman laadun parantamiseen. Autojen polttoaineenkulutus ja päästöt ovatkin vähentyneet merkittävästi ja tulevaisuudessa uusiutuvat käyttövoimat tuovat paljon mahdollisuuksia päästöjen vähentämiseen.

Tieliikenne aiheuttaa noin viidenneksen kasvihuonepäästöistä.

Ilmastokeskustelussa liikenne korostuu, mikä on tärkeää, mutta samalla usein unohtuu, että henkilöautoliikenne aiheuttaa kymmenesosan Suomen kasvihuonekaasupäästöistä, muistuttaa Autoalan Keskusliiton toimitusjohtaja Pekka Rissa.

Liikennesektori on ollut monella tapaa edelläkävijänä kasvihuonekaasujen vähentämisessä. Tällä vuosituhannella uusien autojen hiilidioksidipäästöt ovat vähentyneet noin kolmanneksella. Ilman laatuun vaikuttavat päästöt ovat vähentyneet vieläkin enemmän. Kehittyvä ajoneuvoteknologia vaatii myös infrainvestointeja.

Eri liikennemuodot joukkoliikenteestä jalankulun ja polkupyörän kautta autoon täydentävät toisiaan. Liikennejärjestelmä on kokonaisuus, jonka suunnittelussa autoliikenteen tarpeet tulisi ottaa huomioon myös kaupunkiseuduilla. Maito ja leipä kulkevat jatkossakin ruokakaupan hyllylle kumipyörin. Auto on useimmiten työssäkäynnin, harrastusten ja kauppa-asioinnin edellytys. Kuorma- ja pakettiautoliikenne on kaupan ja teollisuuden kuljetusjärjestelmän ydin ja tuo netistä tilatut tavarat kotiovelle. Autoalan viestinä on, että liikkumiseen on oltava vapaus valita parhaiten soveltuva kulkutapa – myös auto.

Autoalan Tiedotuskeskus (AuT) on autoalan suurimpien toimialajärjestöjen palvelu- ja informaatiokeskus, jonka tehtävänä on tuottaa tietoa tieliikenteestä sekä autokaupan, autoteollisuuden, korjaamojen ja katsastuksen toimialoilta.