Äijätarinoita osa 3

Lauttasaaressa oli ollut Konela niminen liike, joka toi Neuvostoliitosta laitet­ta, autoa ja koneita maahan, yhdessä Koneisto -nimisen firman kanssa. Siellä oli hallinnut tärkeä johtaja vuonna 1987. Niin tärkeä, että hänelle oli annettu Volga auto käyt­töön, jonka yleensä sai huippumiehet puolueessa, KGB:ssa, tai armeijas­sa. Auto oli Volgaksi erikoinen. Ensinnäkin se on coupee mallinen, eli takaikkuna alkaa viistosti mennä tavaratilan kanteen jo aikaisessa vaiheessa. Auton sisus on vaa­leanruskeaa nahkaa, painelakattua saarnia ja istuimet punamustaa pukinnah­kaa. Moottori on 3,8 litraa, kardaaniveto takaa ja väri peili­mäisen välkehtivän mus­ta. Volga oli rekisteröity ensin Neuvostoliittoon ja muutettu sit­temmin Suomen reksiteriin, sekä vakuutuksiin. Neuvostoliiton hajo­tessa 1992 oli Volga määrä ajaa rajan yli. Johtaja sen unohti kiireessään Konelan kellariin. Tä­män kaikki tieto mi­nulle kerrottiin ja osaksi oli paperilla dokument­tinakin oston yhteydessä.

Kellariin se jäin Konelan asioiden lopulliseen selvittelyyn saakka 2000 vuo­den kesään. Silloin kellarista inventoitiin paljon muutakin, osaksi arvonsa menettä­nyttä tavaraa. Osa rekassa Venäjälle hävitettiin. Volga oli pitkään sii­nä terällä, jää­kö Suomeen, vai tuleeko Pietariin. Jäi sitten lopulta Suomeen. Ko­nelan suomalai­nen osastopäällikköä sen osti muodollisesti muutamalla tuhannella markalla itsel­leen. Volga meni hänen kellariinsa odottamaan arvonnousua, tai muuta ihmettä. Osastopäällikkö nautti Volgasta kellarissaan noin viisi vuotta ja kuoli pois. Osasto­päällikön kuolinpesä oli hieman mutkikas, eikä sitä kunnolla jaet­tu. Volga lasket­tiin arvottomana mukaan irtaimistona. Sittemmin kuolinpesän poi­ka kyllästyi sii­hen kellarissa. Hän laittoi julkisesti myyntiin, maininnalla, että ei ole il­mainen, mutta voi saada kohtuullisesti. Kuulin asiasta asentajiemme kahvipöytä­tietona. Nyt olisi oi­kean kokoinen moottori ja erikoinen kohde häkäau­toksi! Sinne Espoo­seen piti soit­taa ja mennä katsomaan.

Ajoimme asentaja Johanneksen eli Jon kanssa sinne firman pakettiautolla ja trailerilla, joka on Jonin. Tämä Jon on tärkeä mies tässä tulevassa Volga-projektiss­a ja seu­raavassakin. Hän on moniosaaja oikeasti, eikä vain maahantuon­tiviraston naisten hokemana. Hoitaa moottorit, rataslaatikot, hitsaukset ja tietysti asen­tamiset tehok­kaasti ja oikeilla liikkeillä. Matkalla tein selväksi, että hän saisi Vol­gasta kanssani ylityöprojektin halutessaan, jossa minä maksan ylityöt, eläke­maksut ja muuta asianmukaisesti pussistani. Volgaan tehtäisiin kärryt perään ja Vol­gaan suunnitel­tu häkälaitteisto sinne.

Kellarissa oli joku toinenkin ostajakaksikko. Jo puhui minulle, kuin vähäjärki­selle sovitusti riittävään ääneen.

– Renkaat menee uusiksi. Jarrut ovat varmasti jumissa ja uusittava. Liekö alusta ruostunut ja tietysti bensatankki ja putkisto on jumissa. Taitaa tiputtaa öl­jyä, vai mikä lätäkkö tuo onkaan? Liekö moottori pyörii kangellakaan?

Tässä kohtaa osastopäällikön poika, jolle kai auto nyt kuului, tarttui puhee­seen. Se jokin toinen ostajakaksikko puristeli päätään ja lähti pois. Pokia kertoi.

– Kyllä startti pyörittää. Juuri äsken sitä nuo kokeilivat. Pyörittäkää tekin! Sii­nä on akussa voimaa.

Jo pyöritti. Moottori pyöri, mutta ei mitään sanonut muuta. Kokeilin omaa ostotekniikkaani.

– Me tulimme trailerin kanssa. Pitäisi jotenkin saada auto tuonne ylös ja trai­lerille, jos sanot oikean hinnan. Maksan siitä kohtuullisesti, että saan käsiini pom­min, tai jotakin, koko syksytalveksi askaroitavaa.

Poika katseli minua ja Jonia, joka kyykkyili alta katsellen, ravisti lähes tyhjää etupyörää. Sanoi sisälle katseltuaan, että 8 750 kilometriä mittarisa ja kuivanut nahka haisee sisällä.

– Se maksaa 7 500 euroa juuri nyt tässä teille, jos olette tosissanne liikkeellä. En sitä alle 9 000 meinannut myydä, mutta maksaa tämä esittelykin minulle ja on vai­vaa.

Olin itse katseltuani sen linjoja ja sisäpuolen tavallaan ylellisyyttä maksanut jopa 12 000 euroa, mutta nyt ojensin kättä ja sanoin, että menköön raha pussiin­ne! Tulee ti­laa tänne kellariin. Johannes otti sytytystulpat pois. Minä peruutin sitä taakse­päin startaten melkein tyhjin renkain. Jo pojan kanssa hän työnsi kovaa ylös aina trailerille saak­ka. Sii­hen se vangittiin räikkäkiris­tinhihnoin tukivarsista ja taka-akselistosta. Sisäl­lä kat­sottiin katkeamaton ketju omistajia Konelan herrasta tä­hän poikaan. Allekir­joiteltiin kauppakirja ja annoin käteistä. Jo ajoi saaliimme fir­man pihaan. Matkalla Johannes sanoi, että ei ole koskaan nähnyt noin kauniisti suunni­teltua coupeeta. Eikä noin upeaa sisustusta ollut silloin kal­liissa Saksan mie­hen autoissakaan. Hänestä parikymment­ä tuhatta olisi ollut se lähtöhinta, josta ostajien olisi hänen tallissaan ruveta huutamaan ra­haa. Mielel­lään alkoi Volga muutoksen tekoon kanssani. Volga oli mallini­meltään suomalaisis­sa virallisissa pa­pereissa Gaz 2400/3,8, bensiinikäyttöinen 3,850 kuu­tiosenttitilavuusmoottori, vuosimallia 1986, rekisteröity 1+2+3 henkilöä.

Pihassa ensimmäiseksi irrotin bensaletkun. Jo toi litran pullollisen ben­saa, jo­hon kaasuttimelle menevä letku pantiin kiinni. Pulloa puristaen saa painet­ta. Su­hautin sylinterien sisään starttispreitä hieman laitettuani sytytystulpat sit­ten kiin­ni. Se lähti käymään ja sammui. Sen se teki kolmas­ti ja neljännellä jäi käy­mään sini­mustaa savua. Välillä käynti lak­koili, kun bensaseoksessa oli kai töhkää suuttimes­sa tai sytytystulppiin tuli mos­kaa. Pidin pulloa ylhäällä. Jo ajoi Volgan monttukui­lun päälle. Meille oli annettu käyttöömme tavallaan hyljätyn puolen tur­ha monttu. Todellisuudessa itse sen määräsin, mutta konepuoli sai siinä päättää. Varsi­nainen koneistamo ja muu korjaamo oli vä­liseinän takana. Loikat­tiin sammuttamisen jäl­keen katsomaan se pohja. Siellä oli Neuvostoliiton musta maali näkyvissä! Vain muuta­massa kohtaa oli ruskeaa suo­malaista maantiekuraa tarttuneena kotelojen reunaan! Pa­koputkessa ja äänenvai­mentimissa oli aavistuk­sen paksu ruostekerros. Päättelimme, että Volgaa oli alus­tapesty säännöllisesti.

Minusta ei heti tullut haalarimiestä työajan jälkeen. Kotona ensin suunnitte­lin ja laskin nelilitraiselle moottorille sopivan kaasuttimen. Nyt se toimisi ensim­mäisen kerran heti muovijätteelle suunniteltuna. Samalla piirsin Volgan pakosar­jalle tulevan kaasun uudelleen kuumentimen mallin. Se toimi siinä samalla sekoit­timena imusarjaan. Oli vain pääläppä kaasun määrän säätöön, eli kaasupolkimella. Käyn­nistykseen piti olla, sekä ilma, että kaa­suläpälle käsisäädin ohjaamosta. Tämä saisi olla ensin tiukalla syklonilla ja vain yksi neljän suotimen puhdistin kanavassa moottorille. Muovista ei lähde kekälettä, nokea, eikä tuhkaa mu­kaan kuten puus­ta, oikein kaasutettuna.

Me olimme muovia ajaneet muutamia tunteja keskeytymättä siinä Impalan veekasis­sa. Oli päästy jopa 155 hv tulokseen! Sittemmin saimme moottorin leik­kaamaan kiinni. Sitä ei ole vielä avattu, miksi ja mikä syy oli. Ehkä se oli kiusattu jo 49 vuoden aikana tar­peeksi. Jo epäili katkennutta kiertokankea, joka kiilasi män­nän ala-asentoonsa. Nyrkki­sääntö on ollut, että jos bensalla saadaan sata, niin puukaasulla saadaan sa­masta moot­torista 55 hevosvoimaa. Muovissa on vain niin paljon tiheämmässä ve­tyä ja häkää samas­ta määrästä, kuin puuaineesta. Periaat­teessa muovihan on lähes pelk­kää hiilivetyä. Siksi saimme muovilla Impalasta niin suuria lukuja.

Teimme viikossa Volgasta malliauton. Pelkkiin istuimiin suihkutimme ensin kaksi 750 gramman nahkanhoitoainepulloa ja kuivamisen jälkeen vielä yhden ja vielä myöhem­min kuskin penkkiin puolikkaan ja taakse loput. Sisämatot otettiin ehjänä irti pesuun niiden öljyttyjen penkkien kanssa. Sisälattia saatiin näkyviin. Se pestiin ja siihen ruiskutettiin erikoismaa­liani.  Tämä maali koostuu Teknoksen jään­särkijän mustas­ta ja löytämästäni pajamustas­ta, jota valmisti Petäjävedellä perhe vanhan reseptin mukaan. Tämä pajamusta on aine, jolla 1800- luvulla tehdyt tako­rauta-aidat, portit ja työkalut on sivelty. Yhä ne ovat ruos­tumattomassa kunnossa. Hevoskiesien rau­ta ei ole mennyt miksikään 1890 tehdyissä kie­seissä. Rautatiesil­lat pajamustalla ovat kunnossa, mutta nykymaalein maalattuja uusi­taan ja uusi­taan.

Pääaine tässä on nimensä mukaan pajan musta noki. Se pitää olla aivan tie­tyn oloista puuhiilinokea, tie­tyllä tapaa ahjossa syntynyttä ja siihen laittaa keittäjä sitten omat ferro­sulfaatit, lampaan ihrat, kanan­munat, vuorisuolat ja muut aineet. Olen osta­nut firmalle kaksi 180 litran tynnyriä tätä ihmettä. Sen, kun jäänsärkijän mustaan 50/50 sekoittaa oikein tehokkaasti, saa ihmemaalia. Se on puolihimmeää ruosteen pysäyttäjää. Sillä Jo siis ruiskutti si­sälattian. Sitä laitetaan pohjaan, kun se on pai­nepesun jälkeen kuivunut. Sillä maa­lataan häkä­kärry perään ja tarvittaes­sa koko Volga, jos niin katsotaan tarpeen.

Sen viikon aikana kävimme läpi ohjauslaitteet ja jarrut. Jarrusylinterit hoo­nattiin ja nykyajan oikean kokoiset männän tiivistekummit saatiin paikalleen. Put­ket uusittiin hehku­tetusta kupa­rista uusilla kummiletkuilla. Etujarrujen paloja ei ollut enää saatavilla. Sik­si kuluneet kitkat pyyhit­tiin pois palojen rungoista. Han­kittiin kitkapalaa ja piirrettiin malli, joka kuviosahal­la leikattiin ja paistettiin van­hoihin runkoihin kiinni uunissa. Kaikille rautaosille tuli aina jäänsärkijän pajamus­taa. Taka­jarruihin paistettiin uudet kit­kapinnat sorvattuihin rumpujarrui­hin. Seu­raavalla viikolla asennettiin hä­käputkisto, sekoitin pakosarjaan ja läpikäy­tiin startti ja laturi. Startti kelpasi sellaisenaan, mutta latu­rin, hyvin heikkotehoi­sen 650 W ti­lalle, laitettiin uusi, 1450 wattinen länsiuho. Jo teki välillä päivälläkin kaasutinkärr­yä. Kuiva lattiamatto laitettiin paikkaansa, kiris­täen reunojen puulis­tojen alle, ruu­vien kiinni. Samoin pyyhittiin koko sisus vielä kerran nahkaosis­taan ja muuten kiil­lotusaineella ja penkit paikalleen. Sisäpuoli oli kunnossa.

Saatiin uudet talvirenkaat pu­naisille vanteille. Kesärenkaiksi vanteet pitää löytää vaikka Venäjältä. Todellisesti ne löy­tyivät läheltä Hyvinkäältä purkamolta. Volga oli läpikäyty parissa viikossa kaikkial­ta. Vaih­dettu se mikä piti ja tarkastettu­ja säädetty moottorin venttiilit ja sytytys uudella tavalla. Oli uusi tehoakku, voidel­lut ja syynätyt moottorit tuulilasinpyyhkijöille ja lämpöpuhalti­melle. Halogeeniva­lot ja ledvalot vaihtuivat vahojen ruosteisten hehkulamppujen tilalle. Oli vain kyt­kettävä kärry putkineen ja johtoineen kiinni ja ajettava häkä-Vol­gaa. Keulasta Jo otti irti sen po­rokoristeen. Taitavasti täytti tekometallilla ruuvin reiät. Laittoi mus­taa pintaan. Taakse ja eteen vaihdettiin Volgan roiskeläpistä nimettö­miin. Kukaan ei oikeastaan voinut heti sanoa si­vulta, mikä merkki siinä oli. Sitä ei voinut sanoa edestä, eikä takaakkan. Vai keskellä rattia ole­va Gaz sana juorusi suunnan. Jo teki sille hetken juttujaan ja sii­nä ei ollut enää Gaz vaan epämääräinen -Z.

Pahin paljastui viime hetkellä! Meillä ei ollut vetokoukkua! Mittailin sen heti paik­kaansa. Se piti olla vähintään runkoon neljällä pultilla kiinni. Siihen sentään tu­lee repimis­tä kärrystä. Asentaja Piri sen alkoi tehdä. Piri on hänen oikea sukuni­mensä. En kai ole kuullutkaan etunimeään. Jo katsoi aiheelliseksi sanoa, että Piri ei saa sitä valmiiksi illaksi, vaan huomiseksi. Pitää heti päättää, alkaako hän peittää kromiosia ja ikkunoita ja vetää pajamustaa kolme kerrosta Volgaan yöksi kuiva­maan. Yhdessä peitimme sen, mihin musta ei saa tulla. Jo suojasi vielä lattian ym­päriltä ruskealla paperilla. Käski minun mennä nukkumaan. Hän vetää kolme ker­rosta kaikkialle. Olimme niin tohkeissamme, että emme tajunneet olevan perjan­tai. Piri sai koukun kuitenkin valmiiksi. Se maalattiin mustaksi. Johdinsarja pitää vetää taka­laatikosta koukulle. Jo sanoi, että on parempi kuitenkin, että hän vetää maalit nyt ja Volga saa olla rauhassa lauantain ja sunnuntain.

Jaksoin pysyä poissa lauantain ja pyhän sieltä. Se oli koettelemus. Mer­ja sitä olemisestani kotona piti. Kieltämättä illat olin pari viikkoa ollut työpaikalla. Olin maanan­taina varmasti ensimmäinen duunari paikalla puoli seitsemän. Volga oli sii­nä! Se oli loiste­putkivalossa, sekä himmeä, että se putken valo siitä kiilsikin. Aloin repiä suojateippejä ja papereita pois. Jo tuli katsomaan, kun oli viimeinen teippi irti ja kromi kiilsi mustaa vas­ten.

– Kas niin! Se on koukkua varten valmis katsastukseen. Minä etsin nuo joh­dot ja lai­tan ra­sian perseeseen. Laita sinä koukkusi kiinni!

Volga oli kaunis katsoa sivulta. Eikä se mitenkään ollut epäkiitollinen edes­täkään. Raahasin koukun paikkaansa. Jo avusti pultit paikalleen. Kiristin ne ja se oli siinä! Tie­tysti se häkäkärry oli umpinainen ja musta. Sekään ei ollut ruma yksiväri­senä. Ku­kaan ei arvaisi, että sisällä on puolentoista kuution säiliöllä viimeisintä huutoa ole­va häkä­koneisto. Soitin sinne vii­saampaan katsastuskonttoriin. Selostin, että on reksiteris­tä poissa oleva Volga ja aivan uusi peräkärry, johon saatava rekis­terit ja liikennehy­väksyntä häälle. Mies sanoi, että tuli­sin kello kaksi kahvin jäl­keen. Luet­teli nume­rosarjan, jolla saisin luvat ajaa matkan rekis­terittä. Vakuutus­yhtiö sanoi antavansa tilapäisen liikennevakuutuksen sille numerolle vuorokau­deksi. Se oli kai EU:n aikaan­saannos tiukoissa säännöissä.

Sain kiertää kahdet rekisterit kiinni konttoorilla hyväksytyn muutoskatsas­tuksen jälkeen. Katsastajat olivat ihmeissään, että auto oli to­della Volga. Tämä vanhin väitti olleensa katsastaja jo 1988 ja tuollaista ei ol­lut kertaa­kaan silloin liik­keellä. Jarrut puolsivat pahasti. Olin sen tullessa jo huo­mannut ja pyrkinyt hankaa­maan kitkat paikalleen. Sitä nyt ajeltiin kunnolla kar­keasti jarrutellen minuutista toiseen, tullen uudelleen dynamon rullille. Se oli teh­nyt hyvää ja arvot olivat lähes ident­tiset akseleilla. Kärry hieman kärysi kun se oli periaatteessa ensimäistä ker­taa käytössä enemmän, kuin viisitoista minuuttia. Säädin hiilihapposammutti­met äärikankealle toimimattomiksi. Tuuletin pöntön alapäätä, jossa maali ja jokin kai rasva kärysi. Soitin vakuutusyhtiöön, että joku sai­si antaa pysyvän liikenneva­kuutuksen siirron vanhasta vakuutuksestani rekistereille. Samalla voisi käy­dä kat­somassa Volgalle kaskon, kun nyt oli erikoisauto kuitenkin kysymyksessä. Joku veltto lupasi tiistai­na käydä. Katsastaja oli saanut tarkastettua kaiken ja kirjoitelt­ua tietokantaan asiani kärryst­ä ja Volgasta. Sain kuitenkin väliaikaisen pape­rin.

– Voit tällä väliaikaisella ajella 14 vuorokautta. Ellei siihen mennessä tule oi­keaa, niin pirut ovat olleet merrassa. Vakuutuksen saat näillä tiedoilla. Kaskon saat neuvotella, millai­sen itse haluat. Trafi päättää saatko ajaa ja olla maksamatta paskaveromaksua. Minä olen sille tehnyt parhaat merkintäni. Onnea tälle kombi­naatiollesi!

Kärryn rekisteri oli WER-937 ja Volgalle tuli viidestä konttorilla olleesta va­paista vaihtoehdosta ZGG-987. Tiistaina kävi se vakuutusukko ja arvioimme Volgal­le 55 000 eu­ron kaskoarvon ja kärrylle 20 000 vastaavan. Siitä kai tulisi tonnin yli vuosimaksut yhteensä.

Jo tuli iltapäivällä istumaan etupenkille. Piri ei halunnut neitsykäis­matkalle, omien kiireittensä vuoksi. Ajoimme ensin pik­kuteitä alkavassa pakkasessa. Siitä Tampereen moot­toritielle ja annoin kaasua. Nelosella mentiin heti toistasataa.

– Kärry kytkettynä sinulla lienee 80 jumalan sallima kiire.

– Sitä se on, mutta onneton lapsuus ja kaikki muu pakottaa minun nyt aja­maan 140, että karsta irtoaa Volgasta ja minusta.

Kävimme Tampereella saakka, josta kiersimme 41 kantatietä melkoisen len­kin, saapuen työajan jälkeen vasta montulle. Jo tarkasti äkkiä lampulla kaikki mah­dolliset vuodot ja muut viat, löytämättä mitään Volgasta, eikä kärrystä. Se ylino­peusrääsäämiseni todella irrotti moottorista karstat ja sen käyntiäänikin muuttui pehmeämmäksi. Sai pienentä tyhjäkäyntiä ja venttiilinen välys vielä kerran tarkas­tettiin sytytyksen kanssa.

– Kunnossa se on! Tälläkö sinä Helsingistä nyt sitten ajat työmatkat?

– Tuskin. Joudun pitämään tätä Kruununhaassa kadulla. Taitaa olla parempi täällä pihassa tämän paikka.

– Miksi tämä sitten tehtiin?

– Koska se oli siinä tehtäväksi meidän nenämme alla.

Maksoin Jon ja Pirin työt. Kysyin, kuin ohimennen toimitusjohtajalta, että mitähän yhtiö haluaa monttuvuokraa ja työkalujen käytöstä?

– Paskaa! Leiki sinä niillä vehkeillä! Voit löytää jotakin meitä hyödyttävää keksittä­väksi! Komea se sun Volgasi on! Melkein olisin kateellinen, jos se ei vain olisi kui­tenkin ryssän kommunisti- Volga.

 

Haluatko lukea kolmannen luvun? Jaa teksti eteenpäin.

Uusi luku lähipäivinä.