16-vuotias Lohjalla asuva Sami-Matti Trogen ajoi kaudella 2017 formulaa F4 NEZ ja Espanjan sarjoissa. Kaudeksi 2018 hän siirtyi takaisin oman lajinsa pariin. Hän on ajanut tänä vuonna kolmea eri rallicross -sarjaa ja lisäksi osallistunut FinRX-sarjaan Crosskart Xtrem autolla. Tämän kauden kilpailuja on jäljellä enää kolme. Kysyimme haastattelun merkeissä Sami-Matin ajatuksia menneestä kaudesta ja tulevaisuuden suunnitelmista.

12 kysymystä Sami-Matti Trogenille

1.Mitä teet juuri tällä hetkellä?

– Olen koulussa Mäkelänrinteen urheilulukiossa.

  1. Sinulla on alla kiireinen kausi. Ulkomaan kilpailuja ja testejä on kertynyt jo kymmeniä. Miten onnistuu koulunkäynti ja urheilu,miten näiden yhdistäminen on sujunut?

– Vaatii aika paljon omatoimista opiskelua, onneksi koulussani on joustavat opettajat ja saan kilpailumatkoihin aina luvan. Teen koulutehtäviä myös matkoilla.

3.Mikä autourheilussa vetää puoleensa?

– Tykkään ajamisesta, ihan millä tahansa autolla ajaminen on aina kivaa. Toki kilpailemisesta olen myös aina pitänyt.

  1. Ajoit viime vuonna formulaa ja tänä vuonna rallicrossia, miten itse näet kehityksen, oliko formulakaudesta hyötyä

– Oli paljon hyötyä tähän kauteen. Kilometrejä tuli paljon, ja välillä liikaakin. Uskon että se on ollut iso apu tähän kauteen. Ainakin ajolinjat ovat nyt kehittyneemmät ja jarrun käyttö on ollut parempaa, sen on oppi tuli formuloista.

  1. Miten kuvailisit RX Academyä?

– RX Academy on todella hyvä koulu rallicrossiin. Siellä oppii kaikki mitä ammattikuskina oleminen vaatii. Fysiikkaharjoittelu, mentaali- ja ajovalmennus kuuluvat hyvin olennaisesti Academyyn.  Jokainen valmentaja on oman alansa spesialisti.

  1. Entä miten kuvailet talliasi RX2-sarjassa?

– Set Promotion tallissa on todella mukava ajaa, huoltomiehet ovat mukavia ja tekemisessä on postiivinen henki. Ammattitaitoiset insinöörit ja spotterit, olen pitänyt tallista todella paljon. Tavoite on, että jatkan myös ensi vuonna heidän kanssaan.

  1. Miten kommentoisit tätä kautta, mikä on ollut kohokohtasi?

– Alku oli aika nihkeä, oli paljon tekniikkamurheita ja huonoa tuuria. Toki RX2 autolla ajamisessa oli jonkin verran myös oppimista alkukaudella. Sain Kanadaan uuden auton, se kisa menikin ilman ongelmia ja olin viides. Seuraavassa olin toinen ja se on paras muisto tähän mennessä.
RX Academyssä meni alkukausikin ihan hyvin, olin kahdessa ensimmäisessä kilpailussa toinen. Myös Kouvolan voitto oli hieno kun sponsoreitakin oli paikalla.

  1. Miten hoidat tällä hetkellä kuntoasi, sekä fyysistä että henkistä?

– Kauden aikana lenkkeilen sen verran kuin ehdin ja jaksan. Fysiikkavalmentaja Juha Koivuportaan kanssa tapaan vähintään kerran viikossa. Tomas Siltasen kanssa ollaan tehty välillä mentaaliharjoituksia.

  1. Onko sinulla faneja/ miten pidät heihin yhteyttä?

– Joidenkin kanssa pidän yhteyttä sosiaalisen median avulla, jotkut tulevat kisoihin katsomaan

  1. Sinulla on yli 30 yhteistyökumppania, mitä haluat kertoi niistä?

– Olen todella kiitollinen kaikille sponsoreille tuesta. On ollut mahtavaa kun heitä on näkynyt myös monessa kilpailussa.

  1. Miten aiot edetä urallasi, mitkä ovat tämän hetken tavoitteesi autourheilijana ja minkälaisena näet urapolkusi

– Tällä hetkellä täysi panostus on rallicrossissa. Tavoitteena on  saada ammatti rallicrossista 2-3 vuoden päästä, mutta aika näyttää mikä on lopullinen paikkani, aikaa tässä vielä on ja se on hyvä.

  1. Mikä on loppukauden tavoitteesi?

– Voittaa viimeinen RX Academyn kisa ja voittaa se sarja. Finaalipaikka Etelä-Afrikasta RX2-luokassa.

Sami-Matti Trogen Facebook, Instagram ja Twitter

12 kysymystä Sami-Matti Trogenille